Hollanti pelasi puolivauhdilla Suomea vastaan. Se hallitsi ja piti tapansa mukaan palloa isäntien vetäydyttyä suosiolla puolustukseen. Suomen vastahyökkäykset ja pallollinen peli muutenkin oli enimmäkseen olematonta. Näytti kuin pelaajat olisivat teknisesti taitamattomia pallonkäsittelijöitä (tai pallonjaloittelijoita oikeastaan). Peliväline ikäänkuin poltteli jaloissa ja kun se saatiin haltuun, se menetettiin yleensä heti vastustajalle. Syöttöpeli ei onnistunut, kun vapaat miehet karkasivat liian kauas kuten kommentoija Reini älykkääseen tapaansa totesi.
No tietenkin vastustajalla on oma vaikutuksensa. Moldaviaa vastaan pelaajien pallonkäsittely ja syöttötyöskentely näytti erittäin taitavalta, nopealta ja varmalta. Eli uskoisin että tuo offensiivinen kömpelyys tällä kertaa oli vain näennäistä ja johtui suurimmaksi osaksi puolustusvoittoisesta taktiikasta ja ehkä liiallisestakin kunnioituksesta vastustajaa kohtaan.
Huolestuttavaa kuitenkin on, että tämä joulukuusipuolustus on kai Paatelaisen vakiotaktiikka, jolla Suomi yleensä pelaa. Hyökkäystä täytyy kehittää myös isoja maita vastaan joskaan ei niin yltiöpäisesti kuin silloin kun Muurinen oli maajoukkueen peräsimessä, jolloin Suomi kai pyrki itse totaaliseen jalkapalloon. Tässä kohtaa tulee mieleen aina Italia 1982 ja loistavat vastahyökkäykset. Vaikka joulukuusipuolustus on muistaakseni astetta aktiivisempi ja ylempää estävä kuin Italian alas valuva siilipuolustus siihen aikaan. Mutta vastahyökkäykseen lähtökin olisi siten jopa nopeampaa teoriassa.
Ehkä Suomen pitäisi käyttää vastahyökkäyksissä lyhytsyöttöpeliäkin eikä vain roiskia pitkää palloa kärkimiehille. HJK näytti Schalkea vastaan, että kun uskalletaan lähteä rauhassa vaikka nopeasti hyökkäyksiin varmoilla syötöillä eteenpäin niin tulosta voi syntyä harvoillakin yrityksillä jos sitten panostetaan niihin hetkellisesti aivan maksimaalisesti. Ilmeisesti maajoukkueesta puuttuu Sorsan tapainen nopea ja rohkea pallonkuljettaja. Eli en tiedä miksi Sorsa ei pelaa maajoukkueessa? Eremenko taitaa olla liian hidas tekemään vastaavia irtiottoja vastustajasta. Ehkä Eremenkokin onnistuisi, jos Pukki hakisi myös palloa alempaa ja vastaisi osaltaan puolipitkästä kuljetuksesta kohti vastustajan maalia. Sitten Pukki voisi yrittää kaukolaukausta tai syöttöä laitahyökkääjälle tai keskelle Forssellille. Tuollainen monivaiheinen pistohyökkäys vaatisi tietenkin nopeaa paluuta puolustukseen tai riittävää varmistusta muilta pelaajilta.
Ottelun loppupuolelta pisti silmään vapaapotku, joka annettiin oikealta keskustaan diagonaalisesti suomalaisen päähän, joka puski pallon takaisin seinäsyötön tapaisesti oikeaan laitaan eteen. Ehkä kyseessä oli sovittu kuvio, mutta mihin oli jäänyt jatkaja? Jos hän olisi ollut paikalla niin hän olisi voinut tällätä pallon maaliin läpisyötöstä tyhjään paikkaan ihan hollantilaisten hyökkääjien tapaan.
Äärimmäiset rytminvaihdokset ja mahdollisimman täydellisiksi hiotut erikoistemput on hyvä tapa yllättää nukkuva karhu eli ylimielinen huippujoukkue, jota ei useinkaan pidä ärsyttää liian aikaisin saavuttamaan vakiotasoaan totaalisessa jalkapallossaan ja lappamaan ärsyytettynä maaleja Suomen verkkoon urakalla. Jalkapallon nykyisten suurjoukkueiden totaali jalkapallokin on voitettavissa ja vaihtoehtoisista taktiikoista ei ole puutetta. Suomen joulukuusitaktiikka saattaa olla hyvä alku, kun siihen yhdistetään juonikkaat ja nopeat yllätyshyökkäykset sekä tehokkaat patenttikonstit oikeilla roolipelaajilla.
Maajoukkueen vähäinen yhteinen harjoitusaika asettaa tietenkin omat rajoituksensa ja kallistaa vaakakuppia löyhään ohjeistukseen ja etukäteissuunnitteluun. Voitollinen pelitapa voi kuitenkin pelaajien tasoon oikein sovelletun kokonaissapluunan lisäksi koostua osittain pelin mukana automaattisesti kehittyvistä moduleista ja mekanismeista kunhan pelaajat ja valmentaja (ja vastustaja) osaavat antaa niille tilaa ja mahdollisuuden. Itse kukin pelaaja voi kehittää taitoja ja valmiuksia tuollaiseen tahollaan seurajoukkueissa ja vapaa-ajalla. Päävalmentaja voi antaa kotiläksyjä ammattimiehillekin. Ugh.
