Sitä saa mitä tilaa

eli "Satuja Suomen kansalle"

Kurki saattaa nokkia ruokkivaa kättä ennen kuin suo jäätyy. Se ei halua Kreikan tielle (kts. Noin viikon uutiset).

Toisaalta moniko pitkän lomaoikeuden hankkinut poliisi tai muu julkisen alan työntekijä äänestää seuraavissa vaaleissa porvareita? Äänestäjäkin sai mitä tilasi. (Ja blogisti vasta saakin.) Väkivaltainen hallitus tarvitsee väkivaltakoneistonsa. Mutta sahaako se nyt omaa oksaansa minkä päällä lepuuttaa paksua takamustaan?

Hallitus aikoo kaventaa raskaasti äänestäjiensä elinoloja. Samaan aikaan hallitus päästää maahan rajattomasti uusväestöä, jolle luvataan vähintään sama entisen kansan verovaroin kustantama elintaso kuin entisille kansalaisille. Hallitus ei välitä siitä, että rajaton maahanmuutto ei ole kauaa mahdollista. Yksi pieni maa ei pysty toimimaan koko maapallon sosiaalitoimistona, vaikka se on tyhmyyksissään siihen hallituksen mielestä sitoutunut.

Osa kansasta haluaisi kumma kyllä käyttää järkeä ja ratkaista ongelman sulkemalla rajat ja yksinkertaisesti lopettaa ongelman paisuminen. Kansa raivostuu viranomaisille, kun he eivät sitä tee. Jos kansa haluaa sulkea rajat ja hallitus ei halua, niin vastuulliselle kansanosalle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin ottaa  valta omiin käsiinsä ja yrittää itse ratkaista ongelma. Panna raja itse kiinni tms. Asialla on kiire. Jokainen tunti ilman rajapuomia velkaannuttaa maata niin ja niin paljon. Globaalille kehitykselle alistetut viranomaiset vastustavat muutenkin kansan pyrkimyksiä ja yhteentörmäys on väistämätön. Hallitus ja kansa ovat pahasti törmäyskurssilla. Seuraa kapina ja vallankumous. Sen pituinen se.

Umpitollo hallitus seuraa katastrofia sivusta tumput suorina

Pakko puuttua politiikkaankin. On se niin pöyristyttävää. Pakolaistilanne räjäyttää Suomen sirpaleiksi. Millään ei ole enää mitään väliä. Miten taloutensa jo kuralle ajanut Suomi muka pystyy elättämään kaikki halulliset maapallon ihmiset, jotka maahan saapuvat? En ymmärrä. Sotia ja kriisejä kyllä riittää mitä paeta. Terroristit ym. pitää siitä huolen. Ja Suomi on kaikkien vaeltajien kohdemaista ykkönen. Täällä on hölmöimmät ja hyväuskoisimmat rahan ja muiden etujen jakelijat.  Rajat on pakko panna kiinni, vaikka se alkaakin olla jo myöhäistä. Suomella on muka velvollisuus elättää ulkomaalaiset vähintään siinä kuin oman maan kansalaisetkin. Jos hallitus ei osaa soveltaa ns. kv. sitoumuksia paremmin niin sitten on heti erottava EU:sta ja sanottava irti Schengen-sopimus ja Geneven pakolaissopimus ja muutama muukin sopimus. Maahan saapuneet pakolaiset on palautettava niihin maihin mistä ovat tulleetkin kuten Dublin-sopimus sanoo. Uusväestö aiheuttaa lukemattoman määrän täysin ratkaisemattomia ongelmia. Näyttää todella siltä, että Suomi on menetetty. Kiitos Sipilän rikollisen hölmöläishallituksen.

Kaukon ja Ketkun vanhaa proosaa

Viime aikoina olen selaillut jopa pariakin kirjaa pitkästä aikaa. Tosin näistäkin tuli jo karhulappu kirjastosta, joten kovin suurta ei lukuinto ole vieläkään. Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomi ilmestyi jo vuonna 2003, mutta luin sen vasta nyt. Siinä kirjailija kuvaa muun muassa suhdettaan kokeneeseen kaunottareen ja toisaalta pahasti alaikäiseen tyttöön, siis suorastaan puolirikollista toimintaansa naisten parissa. Oiva Pennasen Sisulla ja sydämellä (2007) kirjassa taas kuvataan emäntää, joka tietyssä vaiheessa jakaa pimpsaansa kaikille muille talossa pistäytyville tai oleskeleville miehille paitsi ei aviomiehelleen. Varsin hyviä kirjoja siis molemmat, koska keskittyvät noin puolessa sisällössä seksiin. Toinen puoli on helppo hypätä yli. Röyhkällä se koostuu nuorisokuvauksesta 70-luvun Oulusta ja Pennasella maaseudun työnkuvauksista 50-luvulta ilmeisesti hieman etelämpää. Tiettyjä yhtymäkohtia näillä molemmilla Oulun seudunkin kirjailijoilla on siis realismin tai jopa naturalismin puolesta Päätaloon, joskaan aivan möllärimestarin tasoa kaikin osin ei minusta saavuteta. Toisaalta molemmat käyttävät teknisesti monipuolisempaa keinovalikoimaa kuten esimerkiksi näkökulmatekniikkaa. Onneksi en kuitenkaan huomannut takaumia, tuota nykykirjallisuuden syöpää. Kirjoista voi tehdä leikkaustekniikalla elokuvia mutta elokuvia tuskin kannattaa kirjoittaa kirjoiksi. Ankean urbaani Röyhkä on helposti ainakin maineensa johdattelemana lukijan mielikuvissa hieman henkevämmän tuntuinen kuin esikoisromaanissaan ajoittain mekanistiseen konkretiaan, joskaan ei valitettavasti seksikuvauksissa, uppoava agraari Pennanen. Molemmat antavat vakuuttavan kuvan siitä, että tuntevat aihepiirinsä hyvin eli ovat eläneet kirjailijalle sopivan elämän ja jopa muistavat siitä jotain.