Mainiota että Yle tekee/tuottaa/näyttää vielä kotimaista draamaa esimerkiksi TV1:n Kotikatsomon ohjelmapaikassa. Muutenhan television ohjelmatarjonta keskittyy nykyään lähinnä puolivillaisiin tositvformaatteihin. Toivottavasti oikeistolaiset poliittiset kähmijät nykyhallituksessa eivät leikkaa tätäkin vähää pois kuten ovat uhanneet.
Poliittista ja taloudellista kähmintää kuvataan varsin hyvin Kotikatsomon Pintaa syvemmältä - draamasarjassa, mikä käsittelee turvetuotannon vesistövaikutuksia päähenkilön muiden henkilökohtaisten vaikeuksien lisäksi.
Minusta produktio on erittäin katsottava. Aluksi vierastin viherpiiperrystä, mutta jo puolivälissä käännyin turvetuotannon vastustajaksi, joten kansanedustaja Mattilan epäilys toimivasta propagandasta osoittautui ainakin minun kohdallani oikeaksi, ja hyvä niin.
Juoni, miljöö, henkilöt ja ohjaus, kaikki ovat paikallaan. Ehkä sarjan lopetus oli hieman kuivakiskoista ja latteaa oikeussalidraamaa, mutta sellaiseen taistelu järven kohtalosta ilmeisesti täytyy päättyä, tai saada välipäätöksensä.
Minuun kaikki kohtaukset kuitenkin upposivat periaatteessa aivan todenmukaisina. Käsikirjoittajien (Jussi Alanko, Jukka Mäkinen) on täytynyt tehdä mittava määrä taustatyötä turveyhtiöistä, vesistötutkimuksesta,viranomaisten toiminnasta ja jopa ympäristöoikeudenkäynneistä. En huomannut noissa mitään erikoisen silmiinpistävää virhettä.
Leikkaus ja eteneminen on nopeaa ja sujuvaa. Niin isoa panostusta koneisiin ja muuhun fyysiseen ympäristöön ei ole kuin Pirunpellossa. Henkilöohjauksessa (ohjaaja: Jukka Mäkinen) on tiettyjä vihjailevia naturalistisia sävyjä. Ne ilmentävät esimerkiksi Tellun kilpailevien miesystävien taka-ajatuksia asiallisen keskustelun taustalla.
Tämä myös romantiikkaan ja hieman seksiinkin paneutuva sarja on siis muilta osin astetta realistisempi eikä niin farssimainen kuin aiemmat Ylen näyttämät maalaiskomediat, joissa yhdessä pääosassa oli Mia Nuutila. Nyt hän on pudonnut sivuosaan, kun pääosaan on kohonnut uusi hieman nuorempi ja laihempi, mutta muuten samantyyppinen, oululaislähtöinen ammattimainen laitosteatterinäyttelijä Eriikka Väliahde, joka esiintyy jopa alastomana miehiä nielevänä vamppina, kovapintaisena toimittajana, yleisfeministinä ja luonnonsuojelijana, mutta kuitenkin myös perinteisenä tietyissä uhkatilanteissa avuttomana naisena, joka turvautuu miesten auliisti tarjoamaan suojeluun vaaran uhatessa, ja edelleen suojelusta kiitollisena flirttiin ja jopa sänkyyn asti. Ajoittain päähenkilö ja tarina saa siis jopa Bridget Jones -tyyppisiäkin sävyjä.
Sarja loppuu virkamiehen korruptoituneeseen puheluun ministerille siitä, että soidensuojeluohjelman uudistus pitää panna jäihin, ja niinhän uusi ympäristöasioista vastaava nuori naisministeri Grahn-Laasonen oikeasti tekikin. Sarja on siis tavallaan dramatisoitua uutisvirtaa osittain. Ehkä seuraavassa tuotantojaksossa kotijärveä uhkaa uusi kultakaivos? Tai sitten jatketaan tuota turveteemaa? Hieno homma, jatkakaa!
Tellun haksahtaminen lopussa siihen hieman jo kulahtaneeseen mökkinaapuriin oli selvästi virheliike. Naapuriin ei pidä rakastua hah hah. Se rajoittaa päähenkilön vapautta turhan paljon, mutta äkkiähän sekin suhde saattaa saada loppunsa.
