- Hei sääkö olet niin vanaha, niin tiedäks sää miten kannattaa elää.
- Ite oot vanaha.
- No niin mutta sää olet vielä vanahempi.
- Jotkut elää enemmän vaikka kuolevat nuoreena. Ja me molemmat vanahennutaan niin perusteellisesti täsä koko ajan aivan turhas puuhas.
- Eihän me mittä puuhata ny.
- Niin juuri ja niin aina sun kanssas.
- Mut vastaa ny kysymykseen äläkä takerru lillukanvarsiin.
- Kyl mää sulle varret näytän sinä sen vapaaherra von Wartburg. Mut täsä varmaan päädyttiin jo johonkin olennaiseen: Kyse on optimaalisesta ajankäytöstä, mut kyl se tahtoo ain tavallisel jannul mennä vähemmän optimaalisesti. Eli joka päivän muuttaasin pois, tai ainakin joka toisen, mää ainakin. Vaikka ei se mittää hyöryttäs, sama lail tai vähän toisel lail pieleen se menis se toinenki kerta, vaik toista kertaa ei tulekaan aivan samanlaisena. Sää et astu koskaa uudestaan samaan veteen. Aika virtaa eteen päin.
- Ai jaa sää vanaha pessimisti vaan horiset noita vanahoja iankaikkisia. Noista ei paljoa enää kostu. Virta on muuttanut uomaansa.
- Näinhän se on kullakin etsikkoaikansa, ja varmaan sen olis jokainen voinut paremminkin käyttää, mutta eipähän käytä. Toisaalta on jo aika paljon, jos pysyy hengissä.
- Elämä on ihmisen parasta aikaa, sanoi se mäkihyppääjäfilosofi, Nuekaenen hueueppaeae.
- Mistä se sen tiesi?
- Kai se on niin monta kertaa noussut ylös.
- Aivan, korkealta näkee kauas.
