Putinin valloitusoppi

Venäläisten ostamat valtavia keskeisiä tai strategisia alueita kattavat (rappio)kiinteistöt ja muu omaisuus Suomessa ovat selvästi myös turvallisuusuhka. Niitä käytetään mahdollisesti  hyväksi muutenkin kuin vakoiluun tai  "venäläisen väestön etujen puolustamiseen" mikä oikeastaan on vain tekosyy, millä Venäjän valtio voi painostaa monin tavoin Suomen valtiota. Kiinteistöihin voi esimerkiksi muuttaa lyhyessä ajassa suuria desanttijoukkoja jopa aivan laillisesti matkustamalla. Nuo joukot voivat sitten ottaa haltuunsa kaupunkien ja valtion hallintorakennuksia, lentokenttiä jne.  ja tehdä ns. alueellisia vallankaappauksia muka paikallisen väestön itsenäistymispyrkimysten nimissä Suomen valtiosta kuten Krimillä ja Ukrainan itäosissa tehtiin. Tämä on tavallaan putinilainen muunnos Terijoen hallitukseen pohjautuvasta valloitusopista ennen talvisotaa. Sotapesäkkeet viedään muka oikeutetusti valloitettavan maan sisälle. Näin alennetaan ja hämärretään sodan syttymisen kynnystä. Uuden sota- ja solutusopin mukaan ei tarvita vanhanaikaista rintamahyökkäystä. Ja tehokkaan propagandan avulla omaa maataan puolustava valtio leimataan sodan aloittajaksi. Valloitettavan maan on vaikea puuttua prosessiin ajoissa. Kehitys on jo mennyt liian pitkälle, jotta sille enää voitaisiin tehdä mitään. Tietääkseni esimerkiksi Virossa, Latviassa ja Puolassa eivät EU:n ulkopuoliset ulkomaalaiset voi ostaa maa-alueita. Tämä on Suomen erityiskysymys ja suuri maanpuolustuksellinen uhka, jolle "tarttis ehkä viimein tehdä jotain", vaikka luultavasti se onkin jo myöhäistä. Lakiin pitäisi myös liittyä maa-alueiden ja kiinteistöjen rauhanomainen takaisinluovutus. Tämä kaikki surkeus johtuu Suomen poliitikkojen sinisilmäisyydestä ja haluttomuudesta puolustaa millään lailla Suomen saati suomalaisten kansallisia etuja. Ei siitä ole kauaa kun Stubb vaatii viisumivapautta ja varmaan vaatii sitä edelleen. Kokoomukselle kaikki on myytävänä ja rajat ovat avoinna kaikkien halullisten saapua. Myös Ruotsi on alkanut pelätä venäläisten hyökkäystä.

Nostalgiaa televisioon

Jos saisin päättää tv-ohjelmista niin tositv:tä vähennettäisiin ja palattaisiin 70-luvun ohjelmakaavioihin. Kieltämättä muutenkin olisi hyvä palata 70-luvulle. No joo, siis mielestäni pitäisi lähettää uudestaan vanhoja hyviä ohjelmia kuten Mennään bussilla, Pokka pitää, Kupla, Perhe on pahin, Fleksnes (Rolv Wesenlund), Rintamäkeläiset, Napakymppi, Kymppitonni, Jopet, suomalaiset dekkarisarjat, Donnerin ja vastaavat kotimaiset 60-70 luvun elokuvat ja mitä niitä kaikkia olikaan. En suinkaan tarkoita välttämättä että juuri nuo ohjelmat pitäisi taas uusia. Ne vain tulivat ensimmäisenä mieleen. Kyllä niitä varmaan löytyy paljon parempiakin ja vähemmän kuluneita tuotantoja. Eräs ehtymätön lähde olisivat muiden maiden eri aikakausien suosikkiohjelmat esimerkiksi manner-Euroopasta.

Lisäksi voitaisiin tehdä vanhanmallisia  uusia stereotyyppisiä standardisarjoja, joiden juoni, henkilöhahmot ja huumori olisivat tarpeeksi kiinnostavia, ja ei haittaa vaikka hallittua toistoa kuten vaikkapa brittisarjoissa, esiintyisi. Tuotosten ei tarvitsisi olla mitään nerokkaita tai hypercooleja kunhan olisivat mukiinmeneviä ja katsottavia.

Se ylikonstaapeli Hanhivaaran tähdittämä dekkarisarja pitäisi uusia ehdottomasti. Ja tehdä lisää esimerkiksi Sariolan Susikosken pohjalta. Olen täysin kyllästynyt amerikkalaisiin väkivaltasarjoihin, joissa tympeät pukumiehet seikkailevat tympeissä city-ympäristöissä. Suomalaiseen (tai norjalaiseen) maisemaan perustuvat draamat toimivat virkistävinä keitaina kaiken tuon urbaanin menon keskellä. Ruotsalaiset dekkarit on kyllä jo niin nähty.

Hyvä esimerkki keskinkertaisesta viihdyttävästä sarjasta on lähinnä vuosituhannen vaihteessa tehty brittisarja Sydämen asialla. Siinä tapahtuma-aikana on minusta noin vuodet 1961- 1965, mutta Beatles loistaa poissaolollaan. Okei en tarkalleeen tiedä mille vuodelle sarja sijoittuu. Em. lähde korostaa 1960-luvun loppua, mitä toistaiseksi hieman epäilen, mutta en ole tutkinut asiaa.

Sarjassa on viihdyttävää nostalgian lisäksi stereotyyppiset hahmot ja juonet. Sitähän voitaisiin pitää poliisidraamana kuten vaikkapa Hill Street Blues (mitä minulla ei ole lainkaan ikävä, koska se on amerikkalaista ja siten liian kaukaista nostalgiaa) tai kuten vastikään Suomessa tehty poliisisarja, jossa esiintyivät esimerkiksi Hissu ja Aku Hirviniemi (pahoina) poliiseina.

Heartbeatissa päähenkilönä on komea nuori kyläpoliisi, jota komppaavat virka-intoinen pomo, eläkeiän kynnyksellä oleva vanha laiska poliisi, jolla on kuitenkin paikallistuntemusta pitkältä ajalta, sekä nuorehko iso tyhmä poliisi, joka saa aina siipeensä. Päähenkilön parempana puoliskona on kaunis mutta feminismiin taipuvainen lääkäri tai tuomari. Tyyppeihin ja näyttelijöihin saadaan vaihtelua säännönmukaisen usein toistuvilla traagisilla henkilökohtaloilla.

Toisaalta sarja rinnastuu hieman saippuaooppera Emmerdaleen, jossa kuitenkaan ei muistaakseni ole niin selväpiirteisiä yhden jakson kestäviä juonenkulkuja kuten Heartbeatissa, vaan siinä keskitytään astetta raadollisempaan  (ja ikävään) juonitteluun. Kohtauspaikkana kuitenkin on poliisiaseman ohella tietenkin kylän pubi, missä kohtaavat sankarit, konnat ja muut henkilöt.

Muita sarjan kantavia hahmoja ovat tyhmä mutta rikas ja pöyhkeä lordi kartanoineen, spontaaneja bisneksiä lain harmaalla vyöhykkeellä pyörittävä kylähuijari apureineen, joista toinen on hyväsydäminen "idiootti" ja toinen ikämieshuijarin puolivillaisiin projekteihin pessimistisesti (mutta aina tukien ja teknisesti auttaen) suhtautuva aasi Ihaan tyyppinen hautausurakoitsija ja Pelle Peloton. Pubia pyörittää kaunis ja iloinen minihametyttö, joka rakastuu toistuvasti renttuihin, jotka usein ottavat ratkaisevasti osaa kunkin episodin mittaisiin poliiseja työllistäviin juonenkulkuihin. Hm jaa minihame taitaa tosiaan viitata 60-luvun loppuun, mutta saattaa olla lievä anakronismi.