Kosketusteoria

Chisun Sabotage-laulusta tuli mieleen, että jos on masokisti niin tosiaan kipu on hyvä keino saavuttaa tyydytystä. Yksilö saa mekanistisesti ehkä helpoiten voimakkaan aistimuksen kivun kautta? Viiltelylle ei ole positiivista vaihtoehtoa vai onko? Muuta kuin seksikosketus. Mistä päästään henkiseenkin ilmiöön rakkaus, minkä moni uskonnollinen ja filosofinen suuntaus on maininnut perustavaksi ilmiöksi maailmassa. Samoin kuin masokistilla jonkun muun tuottama kipu on parempi niin myös rakastajalla jonkun muun kosketus on yleensä parempi kuin oma kosketus. Kipu, alistuminen ja alistaminen saattaa yhteen sadistin ja masokistin. Seksiakti eli -kosketus yhdistää kaksi tai useampia rakastavaisia. Kiksejä voi saada tietenkin myös auditiivisesti, visuaalisesti ja oraalisesti, jopa puhtaan henkisesti kulttuurituotteista. Mutta kosketus näyttää muodostavan tärkeimmän mekanistisen perustan hedonismille. Ja nykyään ehkä yhä useammat hakevat yhä enemmän mielihyvää ja addiktiota aistinautinnoista, mitkä siten ohjaavat yksilön elämää ja sivilisaatioiden kehitystä.

Lyötty nukahti aamuyöllä

Komisario Lyötty poistui vasta aamuyöllä laitakaupungin talosta. Tuntui kuin juttu olisi nytkähtänyt eteen päin. Hän kiiruhti suoraan kotiinsa ja pani nukkumaan. Huomenna olisi rankka työpäivä, hänestä tuntui. Silti onnellinen hymy väreili Lyötyn huulilla hänen nukahtaessa selälleen. Isolla 3D-ruudulla vaalea nainen lauloi, että parempaa on vielä tulossa.

Kaisa Vala lauloi televisiossa.

Jääkausi vaiko eikö

Katsotaanpa paria vanhaa kirjaa: toisinajattelijan, itseoppineen Keijo Parkkusen: Sadan vuoden harha-askel (1984) ja valtavirtatieteen popularisoijan geologi Marjatta Koiviston Jääkaudet (2004). Kirjassaan Parkkunen yritti kiistää koko jääkausiteorian. Vuosiluvut osoittavat, että tarkasteluasetelma ei ole aivan tasapuolinen, mutta en ole huomannut, että Parkkunen olisi saanut vielä päivitettyä jääkauden kiistävää teoriaansa ainakaan kirjan muodossa.

En tosin tiedä onko enää olemassakaan jääkausiteorian vakavaa epäilyä, mutta kuvittelen että on ja hyökkään kerettiläisten kimppuun koko tieteen, eli Koiviston kirjan, valtavalla painolla. No joo heh heh. Kerrankin näinkin päin. Ennakkoon ajatellen olen vahvemman puolella. Eikun siis olen täysin objektiivinen ja viaton sivustatarkkailija.

Parkkunen esitti kirjassaan mm. seuraavia seikkoja jääkauden vastaperusteena epämääräisessä järjestyksessä lueteltuina (perässä oma kommenttini eli selitykseni jääkausiteoriaa mukaillen:S):

-hiidenkirnujen syntymekanismin huono selitys: vesipyörre sorvinkivineen ei vakuuta ja hiidenkirnuista löytyy eksoottisia kiviä sen lisäksi, että ne ovat muutenkin täynnä kiviä ja lohkareita. S: Sulavesiteoria on kuitenkin uskottavampi kuin Parkkusen esittämä. Lisäksi olen itsekin edellisessä postauksessa kehitellyt monia teorioita, joissa korostuu jään osuus. Hiidenkirnujen kivien eksoottisuus taitaa sulaa käteen lähemmin tarkasteluna. Pisteet 1-1.

-pirunpeltojen syntyteoriat ontuvat. S: Ne kuitenkin voivat syntyä jääkausityönä, rantahuuhtoutumina ja roudan vaikutuksesta. Pisteet 1-1.

-nuorehkoja (2000-5000 vuotta vanhoja) puita löytyy maakerroksista ja turpeista osoittaen sen aikaista katastrofia. S: Tämä seikka ei oikeastaan taida osoittaa mitään puoleen eikä toiseen. 0 p.

-Siperian jäättömyys jääkausiaikana. S: Hm jaa tämä osoittaa toisaalta jääkausitieteilijöiden objektiivisuutta jos myöntävät tämän. Itse en ole selvittänyt asiaa. Koiviston kirjan kuvissa Siperia näyttää tosiaan olevan aika pitkälle jäästä vapaa, mikä vaikuttaa hieman kummalliselta. 1-1.

-Antarktiksen reunojen väitetty jäätyminen vasta 6000 v.s. Tälläinen marginaaliasia, minkä todenperäisyyttä en ole tarkastanut, ei osoita mitään vakavaa argumenttia jääkautta vastaan. Vastikään venäläiset kairasivat keskemmällä 4 km jäätikön läpi Vostok-järveen, joka on ollut kuulemma jään alla eristyksissä 14 miljoonaa vuotta. 1-1.

-mammuttien äkillinen syväjäädytys elävältä. S: Tämä vaikuttaa tosiaan omituiselta. 1-0 Parkkuselle.

-Lapin louhoksenomaisen särmikkäät kivirakat. S: Syynä pakkasrapautuminen suurelta osin, ei jäätikön liukueroosio tai sulavesitoiminta, koska seutu oli jäänjakaja-aluetta, missä jää ei paljoa liikkunut pohjastaan eikä harjujakaan juuri syntynyt. 1-0 Koivistolle.

-uurteiden ja harjujen vallitseva luoteinen eikä pohjoinen suunta. S: Tämä johtuu Skandinavian vuoriston jäätikkövaikutuksesta. 1-0 Koivistolle.

-Parkkusen katastrofiteoria (vesikehän syöksyminen navoilta alas, siitä aiheutuva shokki-isku maanpinnalla ja samanaikaisiin myrskyihin liittyvä ankara salamointi ja avaruuden absoluuttisen kylmyyden hetkellinen ja paikallinen tunkeutuminen maanpinnalle) on hänen mielestään parempi selitys monille ilmiöille kuin jääkausi. S: Jääkauden jälkien selittäminen vedenpaisumuksella ja sähköiskuilla ei taida onnistua, kun kerrostumia yms. tutkitaan tarkemmin. Jääkausitieteilijöiden teoria on yksinkertainen, mutta tuottaa tutkimustulosten yksityiskohdissa ja kokonaisuudessa lähes aukottoman systeemin. Jokin plasmateoria ja sähköinen universumi saattaisivat selittää joitakin erikoisia detaljeja? Hiidenkirnutkin voisivat kuulua näihin, vaikka se ei vaikuta kovin todennäköiseltä. 2-1 Koivistolle.

Yksi vastatodiste vähitellen edenneelle jääkaudelle on siis yhtäkkiä jäätyneiden mammuttien suuri määrä Siperiassa. Se tuntuisi viittaavaan välittömään jäätymiseen eikä jäätikön hitaaseen etenemiseen alueelle. Eli arvuuttelijan pitäisi ehkä selvittää tarkemmin mistä niitä mammutteja oikein on löytynyt ja onko ne alueet olleet ilmeisesti vain paikallisten jäätiköiden alueella vaiko pelkästään ikiroudassa. Jääkausitieteilijät ovat ilmeisesti selittäneet mammuttien äkkituhoa ainakin äkillisenä putoamisena jäätikkörotkoon. Itse lisäisin siihen vaikkapa suuren sulavesitulvan, mikä olisi jäätynyt pian katastrofaalisen purkautumisensa jälkeen. Purkaus olisi tapahtunut alkujaan vaikkapa muutaman hiidenkirnumaisen reiän kautta läpi reunamoreenin yllättäen padon takana laiduntavat mammutit hah hah. Mutta kieltämättä voi olla, että jäätikkö ei tarjoa parasta mahdollista selitystä äkilliselle syväjäädytykselle. Sellainen voisi liittyä sähköiseen universumiin, plasmateoriaan jne. tai Parkkusen vesikehäteoriaan, mihin liittyisi kai vesikehän syöksy maan pinnalle napojen kautta ankarien salamien iskiessä tai ainakin pohjoisnavan kautta ja avaruuden kylmyyden pääsy maahan samassa yhteydessä. Parkkusen teorioita olisi hieman helpompi hyväksyä, jos mullistukset ajoitettaisiin maapallon historian alkuhämäriin, mutta Parkkunenhan ilmeisesti kreationisteja seuraten ajoittaa katastrofinsa noin 6000 vuoden päähän, mitä on varsin vaikea todistaa oikeaksi vastoin useimpien tieteenalojen kiistattomia tukimustuloksia.

Jääkausiteoriaa tai -faktaa tukee ylivoimaisesti suurempi ja parempi todistusaineisto kuin mitä sitä vastaan on esitetty. Eihän se muuten olisikaan tieteen valtavirtaa. Suppean vertailun Koivisto - Parkkunen pistesaldoksi muodostui edellä siis 8-6 eli tieteen valtavirta voitti niukasti mutta selvästi vastaväittäjän.

Jo 1800-luvun keskustelussa jääkausikäsityksen vakiinnuttaessa kannatustaan esitettiin varmaankin keskeiset seikat. Nykyäänkin on napajäätiköitä ja vuoristojäätiköitä. Tuntuu varsin uskottavalta, että ne voivat edetä ilmaston kylmetessä ja toisaalta lumisateen lisääntyessä. Mannerjäätiköiden syntyä, leviämistä ja häviämistä on myös mallinnettu matemaattisesti uskottavasti, vaikka Parkkunen ei usko, että lunta voisi sataa niin paljon eikä jäätä myöhemmin sulaa niin nopeasti. Fysiikka, matematiikka ja keinoäly puhuvat puolestaan. Jäätikön liikettä on suoraan mittauksilla tutkittu vuosikymmeniä ja havaittu, että liikettä tosiaan tapahtuu ja aika vauhtiakin toisinaan. Yksi selvimmistä todisteista ovat uurteet ja jopa ristiuurteet sekä muut kallion eroosiomuodot. Niitä ei oikein tulvateorialla voi selittää. Myös moreenia voidaan havaita kerrostuvan nykyisten jäätiköiden reunamilla ja samanlaisia maakerroksia kaivetaan esiin melkein kaikkialta jäätiköityneiltä alueilta. Moreenin kivien suuntaus vastaa varsin hyvin kallioiden uurteiden suuntauksia. Samoin hiekkaa ja soraa nähdään kerrostuvan nykyisten jäätiköiden sulamisvesivirroista. Jäätikköjokikerrostumat eli harjut muistuttavat jokikerrostumia. Salpausselät ja muut reunamuodostumat ovat kerrostuneet joksikin aikaa pysähtyneiden jäätikköloobien eteen ja muodostavat rinnakkaisia kaaria, joita tulvateoria ei oikein pysty selittämään. Jäätikön edustan vesialtaisiin kerrostuu tälläkin hetkellä lustosavea. Samanlaista savea on havaittu laajasti Suomestakin alavilta alueilta jne. Aivan kuten Koiviston Jääkaudet -kirjastakin voidaan lukea.

Yksi seikka on myös huomioitava. Jääkausisyklejä on ollut useita, ellei useita kymmeniä. Kukin kylmä vaihe on yleensä kerrostanut vähintään yhden moreenipatjan, joka usein on tullut hieman eri suunnasta kuin edellinen tai myöhempi. Moreenipatjojen välistä on löydetty lämpimämpien vaiheiden sedimenttejä ja orgaanista ainesta. Nuorimmat välikerrokset on voitu ajoittaakin radiohiiliajoituksilla. Vastaavasti pitäisi olla Parkkusen vesikehän alassyöksyjäkin kaikkiaan reilusti yli kymmenen. No ehkä hänen teoriansa antaa tuollaiseen syklisyyteen mahdollisuuden, vaikka en ole huomannut hänen itsensä sitä esittäneen.


Jukka Nieminen antaa ymmärtää, että suomalaiset glasiaaligeologitkaan eivät enää allekirjoita Koiviston kirjan ns. satuja koululaisille, vaan uudempi oppirakennelma on jo pystytetty, mutta vielä odotellaan mitä tuleman pitää. Selvästi ei sanota koskeeko uusi oppi koko geologiaa vaiko vain hiidenkirnujen syntyä. Luulenpa että jääkausitiede esiintyy Koivistonkin kirjassa jo niin valmiina, että sitä ei voida perusteiltaan syrjäyttää, mutta ainahan tiede nytkähtelee eteen päin ja tiedot tarkentuvat. Se sovelletaanko jotain plasmateoriaa tai sähköistä universumia tai muuta fysiikan uutta teoriaa myös geomorfologiaan ja erityisesti hiidenkirnujen syntyyn on sitten jo eri asia. Mannerjäätikköä Suomenkin maaperämuotojen sanoisiko teknisenä aiheuttajana tuskin voidaan koskaan syrjäyttää. Jääkauden kiistämisessä Parkkunen ja kumppanit ovat selvästi väärässä.

Lähdeluettelo

Kirjat:

Keijo Parkkunen (1984): Sadan vuoden harha-askel.

Marjatta Koivisto (2004): Jääkaudet.

Internet:

www.parkkunen.com


www.sinikivi.com


www.gtk.fi

Hiidenkirnun synty

Hiidenkirnujen synnystä on esitetty monia teorioita, joista minusta mikään ei tunnu täysin tyydyttävältä. Myös Parkkunen on epäillyt niitä.

Jäätikkökaivon (moulin) suhteen ei tunnu uskottavalta, että se pysyisi tarpeeksi kauaa paikallaan, jotta kirnu syntyisi. Jäätikköjokivirtaus taas ei vaikuta tarpeeksi tehokkaalta ja toisaalta nykyisiin jokiinkaan ei juuri synny kirnuja tai ainakaan en ole nähnyt niitä. Jäätikköjokikaan ei tarpeeksi erodoivana koko aikaa oikein pysy paikallaan.

Siksi kehittelin alustavasti teorian, jonka mukaan kirnu syntyy pyörivän jääpuikon vaikutuksesta. Puikon alaosassa on timanttipitoista debristä. Kyseessä on siis jonkinlainen luonnollinen pora ja poraus. Pyörittävänä voimana on tässä versiossa vesi ja prosessi tapahtuisi toistaiseksi tarkemmin määrittelemättömässä jäätikköympäristössä. Myöskin tässä teoriassa on samoja heikkouksia kuin muissakin kirnuteorioissa, mutta ei ehkä niin paljon, vaan enemmän, no vitsi vitsi. Haittaaks se.

Siksi versioin myös toisen teorian, minkä tapahtumat sattuisivat vielä syvempänä jäätikön keskiosissa. Työskentelevänä mediumina olisi plastinen jää, jonka virtaus alustan yli paikoin muodostaa hiidenkirnuja poraavia pyörteitä. Kun monttu olisi saanut alkunsa niin jäätikön pohjalla painesulamispisteessä liikkuva jää luonnostaan joutuisi tuollaiseen spiraalivirtaukseen eikä vain virtaa kuopan yli reagoimatta siihen mitenkään.

Jäävirtauksessa abrahoivaa ainesta pysyisi paremmin kontaktissa kallioon kuin vesipyörteessä, missä työkalut pyrkivät asettumaan pyörteen keskelle eikä kirnun reunoille tai pohjalle. Tarpeeksi voimakkaassa virtauksessa ei pääse tapahtumaan myöskään kuopan ennen aikaista täyttymistä moreenilla.

Konservatiisempi versio, ja pieni myönnytys vanhaan jauhinkivimekanismiin päin, edellisestä mekanismista on sellainen, missä tarvitaan todellakin vain pyörre nopeasti virtaavassa pohjajäässä, joka saa kirnun esiasteessa eli kolossa olevat kivet pyörimään kirnussa yhtenä massana. Näin tapahtuu porautuminen yhä syvemmäksi. Tämä selittäisi aika hyvin Parkkusenkin havainnot hiidenkirnujen seinämiä kiertävistä rihloista ja hiidenkirnujen yleisen sisuksen, mikä muodostuu yhtenäisestä kivi- ja lohkaremassasta. Joissain tapauksissa myös suorat jää- ja vesipyörteet kirnun sisällä saattaisivat täydentää kirnun syntytapahtumaa.

Hiidenkirnuista on sanottu, että ne aina liittyvät jäätikön sulavesivirtoihin ja harjusysteemeihin. Jos jälkimmäinen teoriani pitää paikkansa niin niitä löydetään myös muualta, ehkä juuri voimakkaimpien jäävirtausten eli megaflutingien paikkeilta ja keskeltä drumliinikenttiä. Kunhan vaan kaivetaan niitä drumliinien alta esiin hah hah.

Ilmeisesti hiidenkirnuja syntyy poikkeustapauksissa myös joidenkin vesivirtausten yhteydessä (vrt. Imatrankoski?). Pieniä hiidenkirnuja voi syntyä juuri kavitaation ja yleensä lyhytaikaisen vesipyörteen vaikutuksesta. Saattaapa syynä olla myös jokin taivaallinen purkaus kuten Parkkunen on esittänyt. Lähinnä mieleen tulee meteori, joka sattuisi pääsemään ilmakehän läpi maanpinnalle asti ja jopa suorassa kulmassa maanpintaan nähden. Tämä selittäisi Parkkusen havainnot eksoottisista pii-, kalkki-, ja metallikivistä juuri kirnujen pohjilla. Voi kyseessä tietenkin olla myös jokin muu vielä salaperäisempi energiapurkaus. Tutkimukset jatkuvat, luulisin.