En ole perehtynyt jääkiekon pelitaktiikoihin teoriassa enkä käytännössä. Katsonut vaan aikojen saatossa muutamia otteluita tv-ruudusta, jonka näyttämä kuva on tietenkin aivan liian suppea ja nopeasti etenevä, jotta saisi kunnon käsityksen siitä, miten pelaajat asemoituvat ja liikkuvat milloinkin.
Luultavasti joukkue ei voi yhtäkkiä muuttaa pelitapaansa kovin perusteellisesti, vaan sillä on mentävä, mitä on opeteltu. Ehkä pientä reagointia olisi kuitenkin mahdollista tehdä aina vastustajan ja tilanteen mukaan. Olisiko Salmelan tempaus ollut turhautuneen puolustajan protesti ja korostettu esimerkki myös omille, hyökkääjille ja valmentajille.
Minusta tuntuu siltä, että esimerkiksi Kärpät ja A-maajoukkue ovat ainakin 2000-luvulla pelanneet puolustuksen osalta aina varsin passiivisesti myötäkarvaan. Viimeksi Pentti Matikaisen aikaan Suomi taisi pelata kiekonkuljetuksen ja luistelun osalta suoraviivaisemmin, pelin painopisteen ollessa aina suppealla alueella ja liikkuen nopeasti päästä päähän tai päädystä toiseen. Jopa Shedden kannatti melko eurooppalaista pelityyliä.
Nykyään Suomi menestyy huippumaita vastaan, jos jaksaa koko ajan hyökätä hullun lailla niin, että vastustaja ei pääse kunnolla kiekkoon kiinni. Suomi pelaa jonkinlaista todella kuluttavaa totaalijääkiekkoa ja koko kentän hallintaa ja käyttöä sekä hyökkäykseen että puolustukseen, pyrkien pitkiin ja vaikeisiin syöttöihin. Aravirta taisi viedä Curren kanssa tuon pelitavan edelliseen huippuunsa. Mutta yleensä isokokoiset jenkit ja kanukit ja hurritkin pelatessaan Suomea vastaan vain yksinkertaisesti kuljettavat kiekon kaikessa rauhassa kunniakujaa myöten suoraan laukaisupaikkoihin ja tykittävät lyhyestä varmasta maalisyötöstä suurella onnistumisprosentilla tukun maaleja läheltä ja kaukaa.
Ihmettelen siis sitä eikö vastustajan kuljettavalta pelaajalta kannattaisi jotenkin yrittää ottaa aikaisemmassa vaiheessa se kiekko pois. Ja edelleen kun peli pyörii omassa päässä, niin Suomen hyökkääjät eivät minusta mene tarpeeksi alas varmistamaan. Vastaavasti hyökkäyspäässä menetetään kiekkoja liian vaikeisiin syöttöihin ja optimistisiin laukauksiin, vaikka kaikki hyökkääjät olisivatkin uhkarohkeasti paikalla. Niin annetaan vastustajalle hyvä tilaisuus nopeaankin vastahyökkäykseen.
USA-pelissä esimerkiksi Koivu oli tyypillisesti maaliin johtaneessa tilanteessa vastustajan hyökkääjän väärällä puolen. Tietenkin alhaalta on hitaampi päästä vastahyökkäyksiin, mutta vastuu siitä voitaisiin jättää välillä takavuosien tsekkien tyyliin yhdelle kärkkyjälle. Säästettäisiin yksi pitkä syöttö siihen, ja muuten pelattaisiin lyhytsyöttöpeliä. Kun on monta miestä alhaalla, niin he voivat aluksi syötellä sielläkin toisilleen kunnes päästään vauhtiin.
Luulisin että hyökkäyskärkkyjä/puolustuskärkikarvaaja voisi pelata aktiivisemmin kiekollista hyökkäävää vastustajaa vastaan. Kyllä kai kyseessä olisi nopea ja ärhäkkä laitahyökkääjä tyyliin Pihlström, Komarov, Pesonen. Sitten Suomen keskushyökkääjän pitäisi oikeastaan olla NHL-tyylinen pitkä taitava ulottuva kiekkovarma korsto, joka tarpeen vaatiessa voisi hitaastikin purjehtia kentän läpi vastustajan maalille, ja olla vastaavasti puolustuksen keskuslukkona puolustuspelissä.
Nämä ristiriitaiset vaatimukset eivät aiheuta suuria ongelmia, jos hyökkäykset viedään loppuun asti ja vastustajalle ei vaan luovuteta kiekkoa ennen kuin se on maalissa tai että puolustukseen on saatu muu varmistus heh heh.
Isokokoisia, hallitsevia pelaajatyyppejä olivat monien kanukkien ja jenkkien ohella mm. Sundin, Forsberg ja laitahyökkääjä Jagr vanhemmiten, vanhat Suomen kaatajat. Nuorempi Koivu saattaisi olla lähelle samaa kaliiberia, jos niin haluaisi, joskaan ei Suomen kaataja toivottavasti, mutta muita suomalaisia ei nyt tule mieleen vanhaa kunnon Veli-Pekka Ketolaa lukuun ottamatta. Enimmäkseen suomalaiset keskushyökkääjät ovat aina olleet liian lyhyitä. Tietenkin eri tyyppisille pelaajille kuten Granlundille, tai koko Granlundin kentälliselle, voidaan sallia aivan eri pelityyli, vaikkapa sellainen kuin heillä on nyt.
Suomen ykkösketju voisi pelata alimitoitettunakin edes joskus kanadalaisesti, jos sen koostumus olisi vaikkapa Koivu, Komarov ja Pihlström. Pihlströmille pitäisi sanoa, että ei jakelisi turhaan kiekkoja vastustajalle. Ja Koivua pitäisi potkia ahteriin hah hah. Jopa nykyinen ykkösketjun koostumus antaisi jossain määrin mahdollisuuksia samaan. No joo, en minä tiedä toimisiko nämä, mutta voisihan sitä kokeilla jotain vaihtelua.
