Antikliimaksi

Komisario Lyötty apulaisineen suoritti muutamia pidätyksiä ja kutsui koolle tiedotustilaisuuden, missä hän sanoi, että piti juttua ratkaistuna, mutta että ei voinut antaa lähempiä selvityksiä ennen oikeuden istuntoja. Kaupungilla huhuttiin, että Viraston ylitarkastajan surma olisi johtunut kostosta kielteiseen ympäristöpäätökseen koskien erästä kaivoshanketta.

Pelikirjaa monipuolisemmaksi?

En ole perehtynyt jääkiekon pelitaktiikoihin teoriassa enkä käytännössä. Katsonut vaan aikojen saatossa muutamia otteluita tv-ruudusta, jonka näyttämä kuva on tietenkin aivan liian suppea ja nopeasti etenevä, jotta saisi kunnon käsityksen siitä, miten pelaajat asemoituvat ja liikkuvat milloinkin.

Luultavasti joukkue ei voi yhtäkkiä muuttaa pelitapaansa kovin perusteellisesti, vaan sillä on mentävä, mitä on opeteltu. Ehkä pientä reagointia olisi kuitenkin mahdollista tehdä aina vastustajan ja tilanteen mukaan. Olisiko Salmelan tempaus ollut turhautuneen puolustajan protesti ja korostettu esimerkki myös omille, hyökkääjille ja valmentajille.

Minusta tuntuu siltä, että esimerkiksi Kärpät ja A-maajoukkue ovat ainakin 2000-luvulla pelanneet puolustuksen osalta aina varsin passiivisesti myötäkarvaan. Viimeksi Pentti Matikaisen aikaan Suomi taisi pelata kiekonkuljetuksen ja luistelun osalta suoraviivaisemmin, pelin painopisteen ollessa aina suppealla alueella ja liikkuen nopeasti päästä päähän tai päädystä toiseen. Jopa Shedden kannatti melko eurooppalaista pelityyliä.

Nykyään Suomi menestyy huippumaita vastaan, jos jaksaa koko ajan hyökätä hullun lailla niin, että vastustaja ei pääse kunnolla kiekkoon kiinni. Suomi pelaa jonkinlaista todella kuluttavaa totaalijääkiekkoa ja koko kentän hallintaa ja käyttöä sekä hyökkäykseen että puolustukseen, pyrkien pitkiin ja vaikeisiin syöttöihin. Aravirta taisi viedä Curren kanssa tuon pelitavan edelliseen huippuunsa. Mutta yleensä isokokoiset jenkit ja kanukit ja hurritkin pelatessaan Suomea vastaan vain yksinkertaisesti kuljettavat kiekon kaikessa rauhassa kunniakujaa myöten suoraan laukaisupaikkoihin ja tykittävät lyhyestä varmasta maalisyötöstä suurella onnistumisprosentilla tukun maaleja läheltä ja kaukaa.

Ihmettelen siis sitä eikö vastustajan kuljettavalta pelaajalta kannattaisi jotenkin yrittää ottaa aikaisemmassa vaiheessa se kiekko pois. Ja edelleen kun peli pyörii omassa päässä, niin Suomen hyökkääjät eivät minusta mene tarpeeksi alas varmistamaan. Vastaavasti hyökkäyspäässä menetetään kiekkoja liian vaikeisiin syöttöihin ja optimistisiin laukauksiin, vaikka kaikki hyökkääjät olisivatkin uhkarohkeasti paikalla. Niin annetaan vastustajalle hyvä tilaisuus nopeaankin vastahyökkäykseen.

USA-pelissä esimerkiksi Koivu oli tyypillisesti maaliin johtaneessa tilanteessa vastustajan hyökkääjän väärällä puolen. Tietenkin alhaalta on hitaampi päästä vastahyökkäyksiin, mutta vastuu siitä voitaisiin jättää välillä takavuosien tsekkien tyyliin yhdelle kärkkyjälle. Säästettäisiin yksi pitkä syöttö siihen, ja muuten pelattaisiin lyhytsyöttöpeliä. Kun on monta miestä alhaalla, niin he voivat aluksi syötellä sielläkin toisilleen kunnes päästään vauhtiin.

Luulisin että hyökkäyskärkkyjä/puolustuskärkikarvaaja voisi pelata aktiivisemmin kiekollista hyökkäävää vastustajaa vastaan. Kyllä kai kyseessä olisi nopea ja ärhäkkä laitahyökkääjä tyyliin Pihlström, Komarov, Pesonen. Sitten Suomen keskushyökkääjän pitäisi oikeastaan olla NHL-tyylinen pitkä taitava ulottuva kiekkovarma korsto, joka tarpeen vaatiessa voisi hitaastikin purjehtia kentän läpi vastustajan maalille, ja olla vastaavasti puolustuksen keskuslukkona puolustuspelissä.

Nämä ristiriitaiset vaatimukset eivät aiheuta suuria ongelmia, jos hyökkäykset viedään loppuun asti ja vastustajalle ei vaan luovuteta kiekkoa ennen kuin se on maalissa tai että puolustukseen on saatu muu varmistus heh heh.

Isokokoisia, hallitsevia pelaajatyyppejä olivat monien kanukkien ja jenkkien ohella mm. Sundin, Forsberg ja laitahyökkääjä Jagr vanhemmiten, vanhat Suomen kaatajat. Nuorempi Koivu saattaisi olla lähelle samaa kaliiberia, jos niin haluaisi, joskaan ei Suomen kaataja toivottavasti, mutta muita suomalaisia ei nyt tule mieleen vanhaa kunnon Veli-Pekka Ketolaa lukuun ottamatta. Enimmäkseen suomalaiset keskushyökkääjät ovat aina olleet liian lyhyitä. Tietenkin eri tyyppisille pelaajille kuten Granlundille, tai koko Granlundin kentälliselle, voidaan sallia aivan eri pelityyli, vaikkapa sellainen kuin heillä on nyt.

Suomen ykkösketju voisi pelata alimitoitettunakin edes joskus kanadalaisesti, jos sen koostumus olisi vaikkapa Koivu, Komarov ja Pihlström. Pihlströmille pitäisi sanoa, että ei jakelisi turhaan kiekkoja vastustajalle. Ja Koivua pitäisi potkia ahteriin hah hah. Jopa nykyinen ykkösketjun koostumus antaisi jossain määrin mahdollisuuksia samaan. No joo, en minä tiedä toimisiko nämä, mutta voisihan sitä kokeilla jotain vaihtelua.

Marilynin jumpperi

Marilyn on hankala nimi lausua ja muistaa. Marylin saattaisi olla helpompi. Mutta koska kyseessä on Marilyn Monroe alias Norma Jeane Baker (Mortenson), lapsikin sen osaa ja muistaa, mutta lapsella onkin tuoreet aivopoimut, millä muistaa. Vanhuksilla pehmenneiden aivojen toiminta on paljon epämääräisempää. Toisaalta voikin olla, että iän myötä aivot kovettuvat eivätkä pehmene. En ole tutkinut asiaa, vain kärsinyt siitä ja pannut vahingon kiertämään, joskin se pyörii paikallaan yhä edelleen tässä näin. Vahinko tai onni onnettomuudessa. Mutta usein kielikuvat ja fyysinen todellisuus ovat kaukana toisistaan. Toisaalta olisi ehkä syytä käyttää mahdollisimman oikeita kielikuvia tai ei kielikuvia lainkaan. Parasta olisi olla hiljaa, jos ei ole mitään mielekästä sanottavaa. Eli jos kyseessä ei ole asia eikä varma tieto niin sitten pitäisi olla edes huumoria. Kamalia vaatimuksia blogistille.

Syy miksi näitä mietin on tietenkin Juicen laulussa Marilyn, jonka satuin kuulemaan radiosta jälleen kerran. Laulun minämuoto johdattaa ajatukseen, että laulun sanat olisivat totta yksi yhteen. Vastaavasti Jenni Vartiainen antaa olettaa, että hän olisi lesbo laulussa Ihmisten edessä. Kuitenkin Juice on syntynyt vuonna 1950 ja Marilyn vuonna 1926. Vuonna 1960 Juice oli kymmenen ja Marilyn 34 vuotta vanha. Ikäeroa on 24 vuotta joten Marilyn sopisi Juicen äidiksi. Tosin Suomen hallitsevien puolisoiden välistä ikäeroa on enemmänkin. Marilyn kuoli vuonna 1962 36-vuotiaana. Silloin Juice oli 12 vuotta vanha.

Voidaan siis olettaa, että oikeasti Juicella ei ollut minkäänlaista seksifanisuhdetta Marilyniin aikasynkronisessa todellisuudessa, korkeintaan jälkeenpäin Hollywoodin luomaan kuolemattomaan seksisymboliin. Laulun sanat ovat siis fiktiiviset ja muunnettua totuutta: Juice ei ole niin vanha kuin laulussaan antaa ymmärtää. Hän ei ollut teinipoika vielä 50-luvulla vaan vasta 60-luvulla, jolloin johtava seksisymboli ainakin EEC:ssä oli BB, joka hänkin olisi voinut olla Juicen teiniäiti. Brigitte Bardotin (s. 1934) esiintymisestä Juicen laululyriikassa minulla ei ole muistikuvaa.
Epäilen että Juice pysyi uskollisena Marilynille eikä sekaantunut suihkuseurapiireihin vielä silloin vaan myöhemmin Anne Pohtamon aikoihin pysähtyneisyyden ajalla eli 1970-luvulla, jolloin kylläkin diskoliikehdintä saavutti jonkinlaisen varhaisen huippunsa.

Laulussa Marilynin aikatodellisuus on siirretty kymmenen vuotta eteenpäin tai Juicen aikatodellisuus kymmenen vuotta taaksepäin. Tämä on tietysti helppoa, jos kyseessä on pelkkä seksisymboli tai paperitähti ja epäsymmetrinen osittain kuvitteellinen seksisuhde tähden ja fanin välillä laulussa, jonka sanat voidaan aina ajatella myös taiteeksi ja siten fiktiivisiksi, vaikka taiteilija olisi oikeastikin sekstannut jotain jumpperia katsellen Marilynin eläviä tai kuolleita kuvia. Tai sitten hän tosiaan näki Marilynin tytössä naapurin.

Läpimurto

Komisario Lyötty meni pitkästä aikaa työpaikalle. Hän oli kuluttanut vanhoja lomiaan pois keskittymällä rästiin jääneisiin kotitöihin, lähinnä tyydyttämään omaa nestevajausta ja Nooraa. Jorma Hulkon tapaus oli edelleen ratkaisematta. Lyötyllä oli kyllä oma valistunut arvauksensa ja siinä globalisoituneella bisneksellä oli keskeinen osa. Hulkko oli varmaan asettunut virkamiehenä jonkun suunnitelmien eteen eikä ollut ottanut lahjuksia tai ei ollut pitänyt lupauksiaan. Oli olemassa yksi kaivoshakemus, jonka ympäristösuunnitelmat Hulkko oli lähettänyt bumerangina takaisin ja asettanut siten hankkeen jäihin. Hulkon tiedossa olevilla pankkitileillä ei kylläkään näkynyt epäilyttävää rahaliikennettä firmasta päin. Lyötty oli tutkinut asiaa henkilökohtaisesti sondeeraamalla lähituntumassa Hulkon sihteeriä, Juliaa. Seuraavaksi Lyötty päätti lähteä kuulustelemaan firman paikallisia edustajia. Hän tilasi virka-auton, kuljettajan ja pitkän apulaisensa lähtövalmiiksi välittömästi. Lyötty avasi asekaappinsa ja puki päälleen luotiliivit ja pari virka-asetta.

DIY

Hiihtolomalla murtui käsivarsi kahdesta paikkaa. No sitä parannettiin vaan levolla ja kipsillä. Auton katsastus kuitenkin painoi päälle joten rupesin paukkuhitsaamaan yhden käden varassa vaihtovirtapuikolla risaa pakoputkea. Eihän siitä aivan pitävää tullut, mutta parempi se on harvakin kuin ei putkea ollenkaan. Puikko syttyi muutamaksi sekunniksi joskus ennen kuin loppui. Jälki oli pistemäistä. Välit täynnä kuonaa. No siirryin siitä seuraavan ongelman pariin eli poistamaan moottorin vikavaloa palamasta kojelaudassa. Vikakoodi vilkutti tietenkin lambdaa ja ilmamassa-anturia. Mutta katsastus oli niin lähellä eli viimeistä päivää jo vietiin, että en kerennyt kuin ostamaan häthätää ilmamassamittarin ja tuikkaamaan sen paikoilleen. Vikavalokin sammui pitkäksi aikaa, mutta vilkahteli jo muutaman kerran ajaessani katsastukseen. Ja päästöistähän se pomppasi tietenkin, vaikutti käyvän liian rikkaalla ja vuotava pakoputki nosti happiarvoa. Ei siinä mitään, jatkoin yksikätisenä hoopona pakoputken hitsausta ja vaihdoin lambdasensorin, tulpat ja tein jakopään remontin. Tutkin muka kaikki sensorit, vuodot imu- ja pakopuolella jne. Vikavalo pysyi sitkeästi näkyvissä. Turvauduin jo ammattiapuun ja vein kiesin korjaamolle päiväksi, missä sanoivat testanneensa kaaraa joka puolelta ja viaksi oli keksitty liian korkea bensanpaine ja lääkkeeksi bensapumpun vaihto. Epäilin hieman diagnoosia, mutta maksoin silti pitkin hampain monen sadan euron laskun, vaikka mitään ei ollut korjattu. Vikavalo paloi edelleen. En kuitenkaan alkanut todellakaan vaihtaan mitään bensapuolelta vaan viilailin ja putsasin noita onnettomia ecun antureita edelleen. Samoin kokeilemalla sain vikavalon sammumaan kun aiheutin massiivisen vuodon imupuolelle, mikä kompensoi liikaruiskutuksen. Ilmeisesti moottorin lämpötila-anturin hionta sammutti vikavalon muutenkin. Niinpä starttasin lähteäkseni katsastuskonttorille, mutta kas kummaa avain ei vääntynyt virtalukossa. Ei auttanut mikään koputus, täristys eikä vääntö vaan virtalukko oli kerta kaikkiaan jumissa. Suihkutin virtalukkoon kaikenlaisia aineita, mutta ei apua, avaimen kiertoyritys pysähtyi aina kuin seinään. Siinä ährätessä meni monta päivää siirtyessäni yhä kovempiin konsteihin. Virtalukkoa ei kerta kaikkiaan saa edes pois paikaltaan, jos ei saa pyöräytettyä avainta tiettyyn kohtaan jotta lukitussalvan saa painettua alas ja lukon vedettyä pois pesästään. Tähän asti oli siis ollut pelkkää epäonnea, mutta äläs huoli sattumalta sain viimeisenä ajopäivänä ennen ajokieltoa liikuteltua sen verran avainta jakoavaimella neuloja lukon väliin tunkien haittojen päälle, että sain vedettyä pahoin runnellun lukon pois paikaltaan. No, revin haitat pois paitsi yhden ja asensin lukon takaisin, hain postista sinne onneksi juuri tulleen uuden tilaamani lukon, heitin sen paikalleen ja ajoin saman tien katsastukseen, mistä ihme kyllä tulikin leima todella viime tipassa taas vuodeksi. Poliisi yritti kyllä estää katsastusreissuni pysäyttämällä ja antamalla sakot muka ylinopeudesta. Nyt pitäisi sitten miettiä miten ne saisi maksettua. Elämä on. Kallista. Teki sitten itse tai ei.

Ellilä, Salminen, Röyhkä

Lueskelin kirjastossa muutamia romaaneja pitkästä aikaa. Dokumentoin myös tämän harvinaisen tapahtuman viitteellisesti. En sentään voi enää lainata kirjoja kotiin, koska minulla on sattuneista syistä lainauskielto. Kirjastovirkailija tarkkaili puuhiani epäluuloisesti, mutta löysin nurkkauksen, missä pääsin kuolleeseen kulmaan mitä tulee hänen haukankatseeseensa. Tutustuin pikaisesti salaa kolmeen kirjaan: Arto Salmisen Kalavaleeseen, Kauko Röyhkän Kreikkalaiseen salaattiin ja Kirsti Ellilän Ristiaallokkoon. Viime mainittu vaikutti kokonaisuutena parhaalta ja Kauko jäi viimeiseksi, vaikka aloitti parhaiten. Kalavaleessa taas oli niin inhottava aihe, että se alensi pisteitä. Eniten seksiä oli ehkä Röyhkän kirjassa ja Kirstin kirjassa vähiten. Kaikissa oli paljon suhteita silti.

Niitä kaikkia voisikin pitää fiktiivisinä suhdekokeiluina tai tutkielmina erilaisiin seksuaalisiin ratkaisuihin ja mitä siitä seuraa muuhun elämään: BB-tyyppinen kommuuni, intiimi johtaja/sihteeri-suhde, heteroperhe, rakastaja/playboy, vanha mies/nuori nainen, lesbosuhde. Heikoimmin näyttää menevän Kaukon "normiperheellä", mutta lopussa jälkipolvi väläyttää pimeyden lisäksi myös valoa. Ilmeisesti kirjailija on ripotellut omia eri puoliaan jokaiseen henkilöön.

Röyhkän kirja saattaa olla hyväkin, mutta sen kerronta, juoni ja henkilöt jotenkin hajosivat loppua kohti siinä määrin, että en vielä toistaiseksi ole keksinyt siihen hyvää taiteellista syytä. Ehkä kirjailijalla on mielessä joitakin hieman salaperäisiä motiiveja ja näkökulmia, joista muuten puuttuu heteronaisen näkökulma tai ainakin näkökulmakertoja. Päällisin puolin Kreikkalainen salaatti on kuin kolmesta novellista koostettu epäsymmetrinen tilkkutäkki, mikä ei ole kovin eheä ja romaanin elementit tuntuvat jäävän irrallisiksi ja juonet keskeneräisiksi. Ehkä se on postmodernia.

Kirsti ja Kauko käyttävät läpikotaisesti melko neutraalia kirjakieltä, Salminen enemmän myös puhekieltä ja sivistyssanoja (esim. aggregaattinen) kunkin näkökulmakertojan mukaan tyyliä vaihdellen. Salminen ja Röyhkä käyttävät siis näkökulmatekniikkaa, mutta maltillisesti, Ellilä käyttää tavallaan kaikkitietävää kertojaa, jonka näkökulma on Auliksen, mutta lauseet esitetään siis kolmannessa persoonassa. Ristiaallokossa lukijaa koukutetaan esimerkiksi salaperäisillä pahvilaatikoilla. Röyhkällä vastaava elementti on petollisen vaimon oudot kuvat roskakorissa. Missään näistä ei juoni kai ole kovin keskeinen. Aforismeja ja sanomaa, havaintoja elämästä, parisuhteista ja yhteiskunnasta jaellaan avokätisesti, kiitos siitä ja muustakin.

Ristiaallokkoa-kirjassa ilmenee, että parisuhteessa toista tai ainakaan miestä ei voi kunnioittaa, se on liikaa vaadittu. Röyhkältä en muista yhtä selvää aforistiikkaa detaljeissa.Salminen jakelee niitä runsaasti etenkin vanhenemisesta ja maailmasta heh heh. Tulkinta ei ole kovin ruusuinen hänellä. "Tässä iässä tunsin jo ihmiset, mutta ihmiset eivät enää tunteneet minua". Ellilällä on raamatuntulkintaan hyvä pointti: Raamatun sana pitää tulkita kokonaan joko kirjaimellisesti tai vapaasti ja koska kaiken kirjaimellinen tulkinta on nykyaikana monelta osin mahdotonta, mitään ei tarvitse tulkita kirjaimellisesti, jos ei halua hah hah.

Kosketusteoria

Chisun Sabotage-laulusta tuli mieleen, että jos on masokisti niin tosiaan kipu on hyvä keino saavuttaa tyydytystä. Yksilö saa mekanistisesti ehkä helpoiten voimakkaan aistimuksen kivun kautta? Viiltelylle ei ole positiivista vaihtoehtoa vai onko? Muuta kuin seksikosketus. Mistä päästään henkiseenkin ilmiöön rakkaus, minkä moni uskonnollinen ja filosofinen suuntaus on maininnut perustavaksi ilmiöksi maailmassa. Samoin kuin masokistilla jonkun muun tuottama kipu on parempi niin myös rakastajalla jonkun muun kosketus on yleensä parempi kuin oma kosketus. Kipu, alistuminen ja alistaminen saattaa yhteen sadistin ja masokistin. Seksiakti eli -kosketus yhdistää kaksi tai useampia rakastavaisia. Kiksejä voi saada tietenkin myös auditiivisesti, visuaalisesti ja oraalisesti, jopa puhtaan henkisesti kulttuurituotteista. Mutta kosketus näyttää muodostavan tärkeimmän mekanistisen perustan hedonismille. Ja nykyään ehkä yhä useammat hakevat yhä enemmän mielihyvää ja addiktiota aistinautinnoista, mitkä siten ohjaavat yksilön elämää ja sivilisaatioiden kehitystä.

Lyötty nukahti aamuyöllä

Komisario Lyötty poistui vasta aamuyöllä laitakaupungin talosta. Tuntui kuin juttu olisi nytkähtänyt eteen päin. Hän kiiruhti suoraan kotiinsa ja pani nukkumaan. Huomenna olisi rankka työpäivä, hänestä tuntui. Silti onnellinen hymy väreili Lyötyn huulilla hänen nukahtaessa selälleen. Isolla 3D-ruudulla vaalea nainen lauloi, että parempaa on vielä tulossa.

Kaisa Vala lauloi televisiossa.

Jääkausi vaiko eikö

Katsotaanpa paria vanhaa kirjaa: toisinajattelijan, itseoppineen Keijo Parkkusen: Sadan vuoden harha-askel (1984) ja valtavirtatieteen popularisoijan geologi Marjatta Koiviston Jääkaudet (2004). Kirjassaan Parkkunen yritti kiistää koko jääkausiteorian. Vuosiluvut osoittavat, että tarkasteluasetelma ei ole aivan tasapuolinen, mutta en ole huomannut, että Parkkunen olisi saanut vielä päivitettyä jääkauden kiistävää teoriaansa ainakaan kirjan muodossa.

En tosin tiedä onko enää olemassakaan jääkausiteorian vakavaa epäilyä, mutta kuvittelen että on ja hyökkään kerettiläisten kimppuun koko tieteen, eli Koiviston kirjan, valtavalla painolla. No joo heh heh. Kerrankin näinkin päin. Ennakkoon ajatellen olen vahvemman puolella. Eikun siis olen täysin objektiivinen ja viaton sivustatarkkailija.

Parkkunen esitti kirjassaan mm. seuraavia seikkoja jääkauden vastaperusteena epämääräisessä järjestyksessä lueteltuina (perässä oma kommenttini eli selitykseni jääkausiteoriaa mukaillen:S):

-hiidenkirnujen syntymekanismin huono selitys: vesipyörre sorvinkivineen ei vakuuta ja hiidenkirnuista löytyy eksoottisia kiviä sen lisäksi, että ne ovat muutenkin täynnä kiviä ja lohkareita. S: Sulavesiteoria on kuitenkin uskottavampi kuin Parkkusen esittämä. Lisäksi olen itsekin edellisessä postauksessa kehitellyt monia teorioita, joissa korostuu jään osuus. Hiidenkirnujen kivien eksoottisuus taitaa sulaa käteen lähemmin tarkasteluna. Pisteet 1-1.

-pirunpeltojen syntyteoriat ontuvat. S: Ne kuitenkin voivat syntyä jääkausityönä, rantahuuhtoutumina ja roudan vaikutuksesta. Pisteet 1-1.

-nuorehkoja (2000-5000 vuotta vanhoja) puita löytyy maakerroksista ja turpeista osoittaen sen aikaista katastrofia. S: Tämä seikka ei oikeastaan taida osoittaa mitään puoleen eikä toiseen. 0 p.

-Siperian jäättömyys jääkausiaikana. S: Hm jaa tämä osoittaa toisaalta jääkausitieteilijöiden objektiivisuutta jos myöntävät tämän. Itse en ole selvittänyt asiaa. Koiviston kirjan kuvissa Siperia näyttää tosiaan olevan aika pitkälle jäästä vapaa, mikä vaikuttaa hieman kummalliselta. 1-1.

-Antarktiksen reunojen väitetty jäätyminen vasta 6000 v.s. Tälläinen marginaaliasia, minkä todenperäisyyttä en ole tarkastanut, ei osoita mitään vakavaa argumenttia jääkautta vastaan. Vastikään venäläiset kairasivat keskemmällä 4 km jäätikön läpi Vostok-järveen, joka on ollut kuulemma jään alla eristyksissä 14 miljoonaa vuotta. 1-1.

-mammuttien äkillinen syväjäädytys elävältä. S: Tämä vaikuttaa tosiaan omituiselta. 1-0 Parkkuselle.

-Lapin louhoksenomaisen särmikkäät kivirakat. S: Syynä pakkasrapautuminen suurelta osin, ei jäätikön liukueroosio tai sulavesitoiminta, koska seutu oli jäänjakaja-aluetta, missä jää ei paljoa liikkunut pohjastaan eikä harjujakaan juuri syntynyt. 1-0 Koivistolle.

-uurteiden ja harjujen vallitseva luoteinen eikä pohjoinen suunta. S: Tämä johtuu Skandinavian vuoriston jäätikkövaikutuksesta. 1-0 Koivistolle.

-Parkkusen katastrofiteoria (vesikehän syöksyminen navoilta alas, siitä aiheutuva shokki-isku maanpinnalla ja samanaikaisiin myrskyihin liittyvä ankara salamointi ja avaruuden absoluuttisen kylmyyden hetkellinen ja paikallinen tunkeutuminen maanpinnalle) on hänen mielestään parempi selitys monille ilmiöille kuin jääkausi. S: Jääkauden jälkien selittäminen vedenpaisumuksella ja sähköiskuilla ei taida onnistua, kun kerrostumia yms. tutkitaan tarkemmin. Jääkausitieteilijöiden teoria on yksinkertainen, mutta tuottaa tutkimustulosten yksityiskohdissa ja kokonaisuudessa lähes aukottoman systeemin. Jokin plasmateoria ja sähköinen universumi saattaisivat selittää joitakin erikoisia detaljeja? Hiidenkirnutkin voisivat kuulua näihin, vaikka se ei vaikuta kovin todennäköiseltä. 2-1 Koivistolle.

Yksi vastatodiste vähitellen edenneelle jääkaudelle on siis yhtäkkiä jäätyneiden mammuttien suuri määrä Siperiassa. Se tuntuisi viittaavaan välittömään jäätymiseen eikä jäätikön hitaaseen etenemiseen alueelle. Eli arvuuttelijan pitäisi ehkä selvittää tarkemmin mistä niitä mammutteja oikein on löytynyt ja onko ne alueet olleet ilmeisesti vain paikallisten jäätiköiden alueella vaiko pelkästään ikiroudassa. Jääkausitieteilijät ovat ilmeisesti selittäneet mammuttien äkkituhoa ainakin äkillisenä putoamisena jäätikkörotkoon. Itse lisäisin siihen vaikkapa suuren sulavesitulvan, mikä olisi jäätynyt pian katastrofaalisen purkautumisensa jälkeen. Purkaus olisi tapahtunut alkujaan vaikkapa muutaman hiidenkirnumaisen reiän kautta läpi reunamoreenin yllättäen padon takana laiduntavat mammutit hah hah. Mutta kieltämättä voi olla, että jäätikkö ei tarjoa parasta mahdollista selitystä äkilliselle syväjäädytykselle. Sellainen voisi liittyä sähköiseen universumiin, plasmateoriaan jne. tai Parkkusen vesikehäteoriaan, mihin liittyisi kai vesikehän syöksy maan pinnalle napojen kautta ankarien salamien iskiessä tai ainakin pohjoisnavan kautta ja avaruuden kylmyyden pääsy maahan samassa yhteydessä. Parkkusen teorioita olisi hieman helpompi hyväksyä, jos mullistukset ajoitettaisiin maapallon historian alkuhämäriin, mutta Parkkunenhan ilmeisesti kreationisteja seuraten ajoittaa katastrofinsa noin 6000 vuoden päähän, mitä on varsin vaikea todistaa oikeaksi vastoin useimpien tieteenalojen kiistattomia tukimustuloksia.

Jääkausiteoriaa tai -faktaa tukee ylivoimaisesti suurempi ja parempi todistusaineisto kuin mitä sitä vastaan on esitetty. Eihän se muuten olisikaan tieteen valtavirtaa. Suppean vertailun Koivisto - Parkkunen pistesaldoksi muodostui edellä siis 8-6 eli tieteen valtavirta voitti niukasti mutta selvästi vastaväittäjän.

Jo 1800-luvun keskustelussa jääkausikäsityksen vakiinnuttaessa kannatustaan esitettiin varmaankin keskeiset seikat. Nykyäänkin on napajäätiköitä ja vuoristojäätiköitä. Tuntuu varsin uskottavalta, että ne voivat edetä ilmaston kylmetessä ja toisaalta lumisateen lisääntyessä. Mannerjäätiköiden syntyä, leviämistä ja häviämistä on myös mallinnettu matemaattisesti uskottavasti, vaikka Parkkunen ei usko, että lunta voisi sataa niin paljon eikä jäätä myöhemmin sulaa niin nopeasti. Fysiikka, matematiikka ja keinoäly puhuvat puolestaan. Jäätikön liikettä on suoraan mittauksilla tutkittu vuosikymmeniä ja havaittu, että liikettä tosiaan tapahtuu ja aika vauhtiakin toisinaan. Yksi selvimmistä todisteista ovat uurteet ja jopa ristiuurteet sekä muut kallion eroosiomuodot. Niitä ei oikein tulvateorialla voi selittää. Myös moreenia voidaan havaita kerrostuvan nykyisten jäätiköiden reunamilla ja samanlaisia maakerroksia kaivetaan esiin melkein kaikkialta jäätiköityneiltä alueilta. Moreenin kivien suuntaus vastaa varsin hyvin kallioiden uurteiden suuntauksia. Samoin hiekkaa ja soraa nähdään kerrostuvan nykyisten jäätiköiden sulamisvesivirroista. Jäätikköjokikerrostumat eli harjut muistuttavat jokikerrostumia. Salpausselät ja muut reunamuodostumat ovat kerrostuneet joksikin aikaa pysähtyneiden jäätikköloobien eteen ja muodostavat rinnakkaisia kaaria, joita tulvateoria ei oikein pysty selittämään. Jäätikön edustan vesialtaisiin kerrostuu tälläkin hetkellä lustosavea. Samanlaista savea on havaittu laajasti Suomestakin alavilta alueilta jne. Aivan kuten Koiviston Jääkaudet -kirjastakin voidaan lukea.

Yksi seikka on myös huomioitava. Jääkausisyklejä on ollut useita, ellei useita kymmeniä. Kukin kylmä vaihe on yleensä kerrostanut vähintään yhden moreenipatjan, joka usein on tullut hieman eri suunnasta kuin edellinen tai myöhempi. Moreenipatjojen välistä on löydetty lämpimämpien vaiheiden sedimenttejä ja orgaanista ainesta. Nuorimmat välikerrokset on voitu ajoittaakin radiohiiliajoituksilla. Vastaavasti pitäisi olla Parkkusen vesikehän alassyöksyjäkin kaikkiaan reilusti yli kymmenen. No ehkä hänen teoriansa antaa tuollaiseen syklisyyteen mahdollisuuden, vaikka en ole huomannut hänen itsensä sitä esittäneen.


Jukka Nieminen antaa ymmärtää, että suomalaiset glasiaaligeologitkaan eivät enää allekirjoita Koiviston kirjan ns. satuja koululaisille, vaan uudempi oppirakennelma on jo pystytetty, mutta vielä odotellaan mitä tuleman pitää. Selvästi ei sanota koskeeko uusi oppi koko geologiaa vaiko vain hiidenkirnujen syntyä. Luulenpa että jääkausitiede esiintyy Koivistonkin kirjassa jo niin valmiina, että sitä ei voida perusteiltaan syrjäyttää, mutta ainahan tiede nytkähtelee eteen päin ja tiedot tarkentuvat. Se sovelletaanko jotain plasmateoriaa tai sähköistä universumia tai muuta fysiikan uutta teoriaa myös geomorfologiaan ja erityisesti hiidenkirnujen syntyyn on sitten jo eri asia. Mannerjäätikköä Suomenkin maaperämuotojen sanoisiko teknisenä aiheuttajana tuskin voidaan koskaan syrjäyttää. Jääkauden kiistämisessä Parkkunen ja kumppanit ovat selvästi väärässä.

Lähdeluettelo

Kirjat:

Keijo Parkkunen (1984): Sadan vuoden harha-askel.

Marjatta Koivisto (2004): Jääkaudet.

Internet:

www.parkkunen.com


www.sinikivi.com


www.gtk.fi

Hiidenkirnun synty

Hiidenkirnujen synnystä on esitetty monia teorioita, joista minusta mikään ei tunnu täysin tyydyttävältä. Myös Parkkunen on epäillyt niitä.

Jäätikkökaivon (moulin) suhteen ei tunnu uskottavalta, että se pysyisi tarpeeksi kauaa paikallaan, jotta kirnu syntyisi. Jäätikköjokivirtaus taas ei vaikuta tarpeeksi tehokkaalta ja toisaalta nykyisiin jokiinkaan ei juuri synny kirnuja tai ainakaan en ole nähnyt niitä. Jäätikköjokikaan ei tarpeeksi erodoivana koko aikaa oikein pysy paikallaan.

Siksi kehittelin alustavasti teorian, jonka mukaan kirnu syntyy pyörivän jääpuikon vaikutuksesta. Puikon alaosassa on timanttipitoista debristä. Kyseessä on siis jonkinlainen luonnollinen pora ja poraus. Pyörittävänä voimana on tässä versiossa vesi ja prosessi tapahtuisi toistaiseksi tarkemmin määrittelemättömässä jäätikköympäristössä. Myöskin tässä teoriassa on samoja heikkouksia kuin muissakin kirnuteorioissa, mutta ei ehkä niin paljon, vaan enemmän, no vitsi vitsi. Haittaaks se.

Siksi versioin myös toisen teorian, minkä tapahtumat sattuisivat vielä syvempänä jäätikön keskiosissa. Työskentelevänä mediumina olisi plastinen jää, jonka virtaus alustan yli paikoin muodostaa hiidenkirnuja poraavia pyörteitä. Kun monttu olisi saanut alkunsa niin jäätikön pohjalla painesulamispisteessä liikkuva jää luonnostaan joutuisi tuollaiseen spiraalivirtaukseen eikä vain virtaa kuopan yli reagoimatta siihen mitenkään.

Jäävirtauksessa abrahoivaa ainesta pysyisi paremmin kontaktissa kallioon kuin vesipyörteessä, missä työkalut pyrkivät asettumaan pyörteen keskelle eikä kirnun reunoille tai pohjalle. Tarpeeksi voimakkaassa virtauksessa ei pääse tapahtumaan myöskään kuopan ennen aikaista täyttymistä moreenilla.

Konservatiisempi versio, ja pieni myönnytys vanhaan jauhinkivimekanismiin päin, edellisestä mekanismista on sellainen, missä tarvitaan todellakin vain pyörre nopeasti virtaavassa pohjajäässä, joka saa kirnun esiasteessa eli kolossa olevat kivet pyörimään kirnussa yhtenä massana. Näin tapahtuu porautuminen yhä syvemmäksi. Tämä selittäisi aika hyvin Parkkusenkin havainnot hiidenkirnujen seinämiä kiertävistä rihloista ja hiidenkirnujen yleisen sisuksen, mikä muodostuu yhtenäisestä kivi- ja lohkaremassasta. Joissain tapauksissa myös suorat jää- ja vesipyörteet kirnun sisällä saattaisivat täydentää kirnun syntytapahtumaa.

Hiidenkirnuista on sanottu, että ne aina liittyvät jäätikön sulavesivirtoihin ja harjusysteemeihin. Jos jälkimmäinen teoriani pitää paikkansa niin niitä löydetään myös muualta, ehkä juuri voimakkaimpien jäävirtausten eli megaflutingien paikkeilta ja keskeltä drumliinikenttiä. Kunhan vaan kaivetaan niitä drumliinien alta esiin hah hah.

Ilmeisesti hiidenkirnuja syntyy poikkeustapauksissa myös joidenkin vesivirtausten yhteydessä (vrt. Imatrankoski?). Pieniä hiidenkirnuja voi syntyä juuri kavitaation ja yleensä lyhytaikaisen vesipyörteen vaikutuksesta. Saattaapa syynä olla myös jokin taivaallinen purkaus kuten Parkkunen on esittänyt. Lähinnä mieleen tulee meteori, joka sattuisi pääsemään ilmakehän läpi maanpinnalle asti ja jopa suorassa kulmassa maanpintaan nähden. Tämä selittäisi Parkkusen havainnot eksoottisista pii-, kalkki-, ja metallikivistä juuri kirnujen pohjilla. Voi kyseessä tietenkin olla myös jokin muu vielä salaperäisempi energiapurkaus. Tutkimukset jatkuvat, luulisin.