Hiidenkirnujen synnystä on esitetty monia teorioita, joista minusta mikään ei tunnu täysin tyydyttävältä. Myös Parkkunen on epäillyt niitä.
Jäätikkökaivon (moulin) suhteen ei tunnu uskottavalta, että se pysyisi tarpeeksi kauaa paikallaan, jotta kirnu syntyisi. Jäätikköjokivirtaus taas ei vaikuta tarpeeksi tehokkaalta ja toisaalta nykyisiin jokiinkaan ei juuri synny kirnuja tai ainakaan en ole nähnyt niitä. Jäätikköjokikaan ei tarpeeksi erodoivana koko aikaa oikein pysy paikallaan.
Siksi kehittelin alustavasti teorian, jonka mukaan kirnu syntyy pyörivän jääpuikon vaikutuksesta. Puikon alaosassa on timanttipitoista debristä. Kyseessä on siis jonkinlainen luonnollinen pora ja poraus. Pyörittävänä voimana on tässä versiossa vesi ja prosessi tapahtuisi toistaiseksi tarkemmin määrittelemättömässä jäätikköympäristössä. Myöskin tässä teoriassa on samoja heikkouksia kuin muissakin kirnuteorioissa, mutta ei ehkä niin paljon, vaan enemmän, no vitsi vitsi. Haittaaks se.
Siksi versioin myös toisen teorian, minkä tapahtumat sattuisivat vielä syvempänä jäätikön keskiosissa. Työskentelevänä mediumina olisi plastinen jää, jonka virtaus alustan yli paikoin muodostaa hiidenkirnuja poraavia pyörteitä. Kun monttu olisi saanut alkunsa niin jäätikön pohjalla painesulamispisteessä liikkuva jää luonnostaan joutuisi tuollaiseen spiraalivirtaukseen eikä vain virtaa kuopan yli reagoimatta siihen mitenkään.
Jäävirtauksessa abrahoivaa ainesta pysyisi paremmin kontaktissa kallioon kuin vesipyörteessä, missä työkalut pyrkivät asettumaan pyörteen keskelle eikä kirnun reunoille tai pohjalle. Tarpeeksi voimakkaassa virtauksessa ei pääse tapahtumaan myöskään kuopan ennen aikaista täyttymistä moreenilla.
Konservatiisempi versio, ja pieni myönnytys vanhaan jauhinkivimekanismiin päin, edellisestä mekanismista on sellainen, missä tarvitaan todellakin vain pyörre nopeasti virtaavassa pohjajäässä, joka saa kirnun esiasteessa eli kolossa olevat kivet pyörimään kirnussa yhtenä massana. Näin tapahtuu porautuminen yhä syvemmäksi. Tämä selittäisi aika hyvin Parkkusenkin havainnot hiidenkirnujen seinämiä kiertävistä rihloista ja hiidenkirnujen yleisen sisuksen, mikä muodostuu yhtenäisestä kivi- ja lohkaremassasta. Joissain tapauksissa myös suorat jää- ja vesipyörteet kirnun sisällä saattaisivat täydentää kirnun syntytapahtumaa.
Hiidenkirnuista on sanottu, että ne aina liittyvät jäätikön sulavesivirtoihin ja harjusysteemeihin. Jos jälkimmäinen teoriani pitää paikkansa niin niitä löydetään myös muualta, ehkä juuri voimakkaimpien jäävirtausten eli megaflutingien paikkeilta ja keskeltä drumliinikenttiä. Kunhan vaan kaivetaan niitä drumliinien alta esiin hah hah.
Ilmeisesti hiidenkirnuja syntyy poikkeustapauksissa myös joidenkin vesivirtausten yhteydessä (vrt. Imatrankoski?). Pieniä hiidenkirnuja voi syntyä juuri kavitaation ja yleensä lyhytaikaisen vesipyörteen vaikutuksesta. Saattaapa syynä olla myös jokin taivaallinen purkaus kuten Parkkunen on esittänyt. Lähinnä mieleen tulee meteori, joka sattuisi pääsemään ilmakehän läpi maanpinnalle asti ja jopa suorassa kulmassa maanpintaan nähden. Tämä selittäisi Parkkusen havainnot eksoottisista pii-, kalkki-, ja metallikivistä juuri kirnujen pohjilla. Voi kyseessä tietenkin olla myös jokin muu vielä salaperäisempi energiapurkaus. Tutkimukset jatkuvat, luulisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti