Idiootin päiväkäsky

(Mitä ei toteuteta. "Aina on helpompi kirjoittaa siitä mitä voisi tehdä kuin todella tehdä se".)

Tuli mieleen, että ihmiset usein kertovat harrastavansa esimerkiksi ulkoilua, metsästystä, kalastusta, urheilua (golfia), somea, bailausta, pelaamista, musiikkia ... Harvemmin kuulee, että harrastettaisiin mitään henkisempää tai edes ajattelua, vaikka tietenkin se on oleellinen osa monesta muusta toiminnasta tai vaikkapa puheesta tai keskustelusta, joissa itse olen toivottoman huono ja useimmat ihmiset niin hyviä. Alkujaan naivistisnarsistinen puhekone Enbuske taisi kiinnittää huomiota samaan asiaan, joskin hän tietenkin heikon koulutuksensakin takia joutuu korostamaan aina älykkyyttään tuossakin yhteydessä. Voi olla että ihmisistä suuri osa on ajatustyöläisiä, jotka vapaa-ajallaan mielellään heittävät aivot narikkaan ja harrastavat jotain fyysistä.

Ajattelulla tarkoitan lähinnä asioiden loogista prosessointia tai perinteistä filosofointia, mikä saattaa olla läheistä sukua ihmettelylle. Tai siis ihmettely voi olla yksi ajattelun lähtökohta. Ajattelu voisi  kirjoittamisen lajeista liittyä lähinnä esseeseen/asiakirjoittamiseen ja mielikuvitus fiktioon.
Minulla ei juurikaan ole mielikuvitusta joten en pysty kirjoittamaan esimerkiksi romaaneja. Jos taas kirjoitan omakohtaista synkkää ja valittavaa yksinpuhelua vaikkapa blogiin niin se ei todellakaan voi kiinnostaa ketään, ei edes itseäni. Ihmettelen miten Knausgård onnistuu siinä olemaan niin suosittu, tai Päätalo ja kumppanit. Ehkä he fuulaavat. Knausgård ei olekaan rehellinen tunnustaja ja paljastaja vaan sepitteellinen satusetä ja Päätalo ei olekaan ruumiillisen työn sankari vaan falski itsensä kehuja?
No, okei, menestyneillä oman elämänsä kertojilla on ihmissuhteita ja merkittävä elämä. Toiset ihmiset rikastuttavat heidän kertomuksiaan ihmeesti, heistä voi paljastaakin kaikenlaista. Siten "autofiktiosta" tulee myös juoruilua, mikä on suosittu genre.

Ajattelua muistuttavan toiminnan kokeilu tai yritys (blogissa) ei ainakaan juuri nyt tunnu minusta niin vastenmieliseltä kuin fiktiivisen tarinan kertominen. Tosin tulokset ovat yhtä laihoja kuin fiktiossakin. Logiikkaa voi yrittää korvata assosiaatioilla, vaikka mitään järkevää kokonaisuutta sillä keinoin tuskin saa mitenkään aikaiseksi. Kestävä ajattelu tuntuu ihmeeltä ja oikeastaan mahdottomalta sekin. Heikkokin ajattelu on kuitenkin parempi kuin ei lainkaan ajattelua. Tai miten sen ottaa. Pultti pois ja seksiä on myös hyvä vaihtoehto.

Uusi vuosi, vanha kuosi

Ahaa, vuosi on vaihtunut, vaikka sitä epäiltiin. Toisiko uusi vuosi jotain uutta blogiinkin? Kuljemme valoon päin. Ehkä uusi postaus näkee päivänvalon. Tämä näin. Metaa mutta kumminkin. Blogille tyypillistä on, että siinä kirjoitetaan, mitä pitäisi kirjoittaa.

Ulkoasua voisi kohentaa ja pörssipeliä vähentää. Lisää pseudotiedettä. Tai pikemminkin paluu takaisin fiktion ja kuvataiteen pariin. Blogin kivijalka tai siis sivupalkki varmaan jatkaa omituista höpötystään. Muuten teen aina toisin kuin suunnittelen.

Blogi on harvoille (hakusana)kävijöilleen epätyydyttävä pettymys, harhaisku. Haettuja aiheita vain sivutaan marginaalissa. Tähän on vaikea saada parannusta, koska kattavaan ensyklopediaan saati uutis- tai kuvapankkiin ohuessa ja harvoin päivittyvässä yleisblogissa ei ole resursseja. No, ehkä saan lisättyä linkkejä. No tuskin yhtään tähän.

Selityksen makua

Valitettavasti näyttö haalenee kuin pyy maailman lopun edellä. Jotta näytöt pysyisivät tasapainossa olen katsellut kameroita vaihteeksi. Tuollaiset kiinnostaa kuin vanhahkot halpuneet bridget kuten dmc-Fz38 (269e), gps-halpis Sonyn hx5v (249 e) ja halpisjärkkärit (350-600 e). Oikeastaan jopa videottomilla Canon 1000d:llä, Nikon d3000:lla moni saa aikaiseksi yhtä hyviä kuvia kuin useat Nikon d3100, d5000, Canon 550d käyttäjät saati kalliimmilla porskuttavat. Kennon koko ei sittenkään ole kuin yksi tekijä. Mutta en voi tehdä ostopäätöstä kun en voittanut lotossa joten pitää kai tyytyä todella haaleisiin kuviin myös siltä osin entisellä "kalustolla". Sitäpaitsi vaadin tietenkin kameralta text memo tai ainakin voice memo ominaisuutta ja sitä ei ainakaan tavan Canoneissa ole. Nikoneissa saattaa olla text input Exif-tiedoston otsakkeeseen, mutta en ole löytänyt siitä tarpeeksi pitäviä todisteita. Manuaaleissa ei minusta sanota sitä. Bridgeissä audion lisäys kuvaan lienee tavallinen piirre, mutta niissä taas kennon pieni koko arveluttaa plaa plaa... Bridgejen hyvä puoli on zoom, mikä vaatisi yleensä pari objektiivia järkkäriin. Lähtevien laivojen satama sopii siis hyvin tunnelmaan tietenkin. Muistaakseni siinä on Oiva Paloheimon, suuren kirjailijan sanat ja laulaja luki Viisikkoja joten nykyistä ilmaisua käyttäen haastava veto on myös hyvin kirjallista laatua ja sopii siten tällaiselle kirjallisuussaitille hah hah. Jatkossa panostan mahdollisesti lisää Tenavatähtiin tai sitten Lasten mehuhetkeen.

Tämä on ilmoitus

Aloitin lukea Kolmivarpaista sammakkoa eli humoristin päiväkirjaa vuodelta 1975. Täytyy pysytellä ajan hermolla.

Kirja on selvästikin lukemisen arvoinen. Samoin on muistaakseni asian laita koskien Hunsvotin päiväkirjaa vuodelta 1989. Sen olen jo lukenut kauan sitten, mutta enpä muista siitä yksityiskohtia (basso:mitään) kuten on tyypillistä.

Päiväkirjat muistuttavat sopivasti blogeja.

Jumalan sanaa

Tuntuu siltä, että pitäisi lukea yksi juttu, mutta sitten ajattelin, että ei sitä olekaan tarkoitettu luettavaksi vaan kirjoitettavaksi. Naivit ja tyhmät lukevat mitä sattuu. Luulen että nykyään kirjoitetaan naivi ja delta eikä naiivi ja deltta. Luultavasti olen väärässä.

En tiedä onko hyvä lukea vaan mieleisiään juttuja. Sellaisia jotka ovat kuin jumalan sanaa eli aivan kuin itse kirjoittamia, jos viitsisi. Siinä ei ehkä saa totuudellista kuvaa maailmasta, mutta pitäisikö saada. Kyllä jos sillä voi tienata. No ei voi, joten aivan sama.

Yksinkertaisen kannattaa lukea yksinkertaisia ja monimutkaisen monimutkaisia.

Yksinkertaistin tuossa hieman Maslowin tarvehierarkiaa ekonomiaa korostaen.

Voidaan silti ajatella, että kannattaa ajatella yksinkertaisemmin kuin mitä on, jos silläkin tavalla pääsee eteenpäin.

Minä kierrän vain ympyrää tai jökötän pisteessä.

Voisi tehdä niinkin, että ei ymmärrä juuri mitään, mutta osaa edes yhden metodin hyvin ja käyttää sitä.

Amatööri voi tehdä vain mikä on helppoa ja hauskaa, poimia rusinat kakusta. Tosin rahalla saa ja hevosella pääsee. Ne seikat helpottaisi mutta ovatko ne myös voittamaton este.

Tyhmyyden lisäksi. Kyllä kai.

Niiden puute on siis este.

Binäärilogiikkakin olisi ehkä riittävää. Kyllä, ei. Tosi, epätosi. Hauska, ikävä. Mutta kuka keksii kysymykset ja kehittää progression.

Aihe on riittävä suunta kunhan keksii aiheen.

Aihetta voi kokeilla eli aloittaa ja vuorenvarmasti kohta keskeyttää. Coitus interruptus. Nyt Juicekin on inter pares jossain tai ei missään.

Ei nimi miestä pahenna

Vaan mies nimen. Mies van der Rohe suunnitteli pilvenpiirtäjän. Itse olen yhtä hyvä keksimään nimiä kuin kirjoittamaan blogia. Hah hah. Erkki Vala on oikeastaan aika mielenkiintoinen hahmo myös. Tänään kuulin kun joku seksikäs nainen lauloi englanniksi jotain biisiä Doris Dayn, Dusty Springfieldin ja Amy Winehousen välimaastosta. Siitä sain idean, että pitäisi kirjoittaa viitteellistä faniproosaa ihanista naisista rannalla. Mutta en koskaan tee mitä pitäisi. Niin, oikeastaan en tee mitään. Kirjoitan vaan blogiin, että en tee mitään. Äh, ei kerta kaikkiaan. No ainakin yritin olla hetken myönteinen.

Voiko tämä olla totta

Tuskin. Ja mikä on totta? Mutta siis saisikohan kulttuuritasoaan nostettua pelkällä ylimielisyydellä? Ehkäpä, ei sitä koskaan tiedä. Toisaalta miksi sitä pitäisi nostaa? Pääasia että jotain vielä nouseekin. Aina aamuisin, kun seison pyyhe kourassa ja katson suoria tapetteja, vaikka tuolit on viety. En enää jaksa lukea dekkareita tai jännitysviihdettä, ehkä en ainakaan ulkomaista viihdettä ollenkaan? Se tuntuu liian sepitetyltä ja lapselliselta, turhalta. Ulkomaiset nimet ärsyttävät. Parempi lukea muistelmia. Yhtään Remestä en ole lukenut, en Dan Brownia, Ellroyta, Marklundia tai Larssonia. Ehkä minusta on tullut viimeinkin ja huomaamatta korkeakirjallinen laatuyksilö, eliitin kannattaja, establishmentin tukipylväs? Tässä aivokuolion vaiheessa. No hyvä on, tunnustettuja laatukirjoja luen sitäkin vähemmän, muita kirjoja kyllä, jonkun verran. Elokuvina viihdekin menettelee, ei kuitenkaan juurikaan toimintaviihde, mikään väkivalta, edes Bondit yms. Porno jossa on jotain juonen tynkääkin tai taidetta (Sig!) on aina poikaa, jopa Alaston piilokamera menettelee. Esiin pongahtavien tissien lumo kestää sijaiskatsojien reaktioiden ylinäyttelynkin. Vaikka porno on todellista toiston pakkoa, stereotypian juhlaa. Hm, voisin yrittää "käsikirjoittaa" erittäin huonoja pornoclippejä. Olen siis sittenkin edelleen juntti. Minä vain nukun. Fyysisesti liian vähän, mutta henkisesti koko ajan, sanoisi Inkinen tai Kallinen.

Donnerwetter

Täytyy ihmetellä monien blogistien tuotteliaisuutta ja korkeaa tasoa. Kuitenkin hyvien blogien lukeminen on yleensä hieman työlästä, ne ovat niin täynnä vaikeita asioita idiootille heh heh. Siksi välttämättä ei ole sen huonompaa kirjoittaa huonoa blogia kuin hyvää, kunhan muistaa välttää kappalejakoa. Minulla ei ole nytkään mitään erityistä sanottavaa. En ole lukenut tarpeeksi tarkasti mitään, jotta voisin referoida tai arvioida jotain tekstiä. Miksei wannabe blogiin voi myös kirjata näitä pelkkiä narsistisia säälittäviä valituksia. Luulisin että vaikkapa joku jälkipolven edustaja, sukulainen siis, saattaisi lukea tällaisia mielelläänkin jonkin verran, tietysti hyvin rajoitetusti. Minä ainakin lukisin antaumuksella (keksin mielelläni tilalle toistoa välttääkseni tähän väkisin tämän sinänsä tavallisen mutta hieman kökön sanan äh) jonkun esi-isän tai -äidin vanhoja kirjoituksia, mutta eipä niitä saa enää käsiinsä kuin aivan harvan kirjeenpätkän ehkä. Niiden kiinnostavuus taitaa olla osittain samaa perua kuin juorujen suosio. Yksilö on kiinnostavampi kuin yksilön tuotteet, voisi sanoa Saarinen. Saati tarina, voisin sanoa minä. Tarkkahan niitä on julkaissut Lehtosen osalta. Itse olen yrittänyt hitaasti edistyen mutta kuitenkin lueskella nukahtamiskirjana Esa Saarisen estotonta kehukirjaa Donnerista (1987), mikä on aiemmin mennyt minulta aivan ohi, vaikka Saarisen, ja Donnerinkin tai ainakin Donnerin elokuvien, jonkinlainen fani olen joskus ollutkin. Kyllä von Baghin tai Saarisen tai Himasen ja ketä muita heitä onkin, positiivisuudella ja ylisanoilla on paikkansa ankeaksi sanotussa Suomen mielipideilmastossa, no joo. Himasen viimeinen raportti hallitukselle on tietysti järkyttävää skeidaa minun ja monen muun mielestä. Tukeudun tässä(kin) siis vain toisen käden tietoihin. Omin silmin en ole vielä huomannut Saarisen kirjasta yhtäkään kirjoittajan omaa kriittistä saati haukkuvaa sanaa Donnerista, mutta toisaalta en ole erikseen sellaisia etsinytkään, mutta lähdenpä nyt etsimään ja raportoin tänne lisää, jos löydän, ja varmaan muutenkin, siis kehuja. Niistä tulikin mieleen, että voisin itsekin yrittää kankeasti koostaa mininovellin tapaista, jossa esiintyy vain positiivisia ja kunnioittavia, asenteita sekä asentoja varmaankin. Ensin voisin kiinnittää huomiota Saarisen kehusanastoon tuossa mainiossa kirjassa yhdestä Suomen eturivin julkkiksesta ja populaarista eli helposta? intellektuellista joopa joo. Donner väittää muuten Saarisen mukaan, että Suomessa muut intellektuellit ovat laiskoja, varsinkin verrattuna häneen ja Bergmaniin, tuskin Katiiin. Toisaalta muistelen, että Donner kieltäytyi jossain vaiheessa ruumiillisesta työstä. Hän on niin korkeatasoinen yksilö, että pärjää pelkällä ajatuksen voimalla. Tosin Päätalon hengessä vain ruumiillisen työn raataja on ahkera ja työteliäs, ei niinkään selällään makoileva (ajatteleva) annakantekijä (tai koodaava nörtti) tai televisiostudion laiskanlinnassa veltosti itseään raapiva Donner, kuten klisee kilisee. Toisaalta raskaan ruumiillisen työn tekijälle saattaa tulla vasta todella hiki joutuessaan esiintymään televisioon, mutta ei kaikille.

Muutin nimeä

Kokeilen toinen toistaan huonompia nimiä blogille. Jotain päivitystä sekin. Tähän astihan blogin nimi oli Laiskan kirjallisuuden päivät, koska Huonon kirjallisuuden päivät on jo varattu tavallaan. Vein siis uutuuskirjat takaisin kirjastoon. Aika tyhmää ruveta niitä arvostelemaankaan muutamalla puolivillaisella ja rajoittuneella mielipiteellä. Ehkä kuitenkin listaan niitä vielä tänne. James Ellroyn yhtä dekkaria vilkaisin kaupassa. Jostain syystä en innostunut. Olisiko se ollut liian ikävää ja väkivaltaista, ei juuri seksiä. Jee jee itse olen ikävä ja nega. Melenderin Ranskalainen ystävä olikin aika alavireinen kirja, tai en oikein muista muuta kuin yksinäisyyttä, ikävää, rikollisuutta. Liian vähän seksiä. Flaubert-intoilukin tuntui päälleliimatulta. Meinasin muuten muuttaa blogin nimeksi Tissi kirjallisuuden päivät tai Seksi kirjallisuuden päivät, mutta niiden muodosta ei saanut kieliopillisesti oikeaa hah hah. Yhdys sanat ei oikein käy. Tam tam.

Pensselitulostin

Ajattelin maalata, jos ylipäänsä maalaisin, mutta kun en, öljyväreillä jotain realistista. Valokuvasta käsin jäljentäen se voisi onnistuakin, mutta mitä mieltä siinä on? Ota kuva kameralla, käsittele ja tulosta. Se proseduuri on paljon taiteellisempi, nopeampi ja parempi. (Sääli että en enää käytä skanneriakaan. Säälin vanhoja koneita joita en enää viitsi käyttää. Yleiskonetta voisin kyllä käyttää, mutta se ei anna hah hah.) Toisaalta sanotaan, että kun valmista taulua katsotaan, ei sen tekotapa vaikuta enää loppuarvostelussa. Miksi arvostella? Vai sanoiko noin kukaan paitsi minä nyt. Luulisin että sanoi, vaikka tietenkin korkealla tyylillä, kieliopillisestikin oikein. Ihminen voi kuitenkin olla myös pelkkä tulostin, juuri pensselitulostin. Siinäkin voi olla tarpeeksi taiteellista lisäarvoa, mikä oikeuttaa maalauksen eksistenssin verrattuna valokuvaan. Osaako mustesuihkutulostin matkia inhimillistä pensselinjälkeä yhtä hyvin? Ehkä ei, mutta laser varmaan jo osaa. En osaa ajatella muuta kunnon aihetta kuin naisen tai maiseman. Kirkkoveneasetelma? Ehkä pilakuva, mutta se vaatisi oivallusta. Maisema ilman konnotaatioita on vähän tylsä, ja nainen on liian perverssi perheelliselle heh heh. Ehkä jos olisin poikamies, voisin päällystää seinät omin käsin maalatuilla pornokuvilla. Sallitaanko työpaikoilla nykyään pornokuvia seinällä paremmin kuin kovalevyillä? Tuskinpa. Jopa konepajoissa käy naisia, joiden silmiä pitää säästää. Suomalainen nainen, ateisti vaiko muslimi? sai säästettyä italialaisia silmiä krusifikseilta. Häpeällistä. Kun tarpeeksi näitä mietin, saatan pian ollakin yksin asuntovaunussa enkä todellakaan Pariisissa. Vai mistä saisin seinän? Tosin seinähullu ei sitä ansaitse, vaan se annetaan kuin Tapille lisäliksa pukukomerossa myrskyn jälkeen. Miksi en maalaisi jotain pyhää, mieltä ylentävää? Turneria? No koska en keksi mitään sellaista, enkä edes osaisi toteuttaa vaikka keksisin. Tietenkin voisin matkia, mutta toisaalta inhoan keskiajan uskonnollisia maalauksia jopa enemmän kuin sosialistista realismia, joka ei todellakaan ollut realismia vaan propagandaa ja idealismia, kai.

Huono, oikein huono

Todellakin, jo kirjakaupan lapsi (Kemppinen) on nykyisilläkin mittareilla mitattuna ollut ikänsä hyvässä asemassa, mitä tulee kirjojen saatavuuteen luettavaksi. Kirjastosta ei saa niin hyvin uusia kirjoja, joista kaikki puhuvat juuri nyt kuin painotalosta tai kirjakaupasta tai omasta (arvostelu)kirjastosta. Kemppiseltä siis tuo ajatus. Haavikolta otan muistinvaraisesti jotain sellaista, että hän näkee kirjasta pian onko se lukemisen arvoinen vaiko ei. Siinä mielessä melkein jokainen on yhtä hyvä asiantuntija omilla mittareillaan mitattuna, kenties. Luulisin että jopa minä onnistuisin siinä. Ja sama pätee muihinkin taideteoksiin. Mantegnan perspektiivilyhennetty Jeesus on hyvä kun taas suurin osa senkin ajan taiteesta on "huonoa", jolla on lähinnä vain uskonnollista tai kulttuurihistoriallista yms. arvoa hah hah. Samoin kun radiosta kuuluu Jipun versio Tuonelan joutsenesta, se viehättää heti korvaani aivan toisella tavalla kuin Kotiteollisuuden alkuperäinen versio, sinänsä päinvastoin kuin yleensä ajatellaan ja tässä tapauksessa aivan toisin kuin tuo merkillinen hevikansa arvostaa. Voisi siis ajatella, että kirjoista näkee jo Hesarin julkaisemista alkulauseista, mistä on kysymys. Nykymaalareiden uudet teokset lienevät hankalammin saavutettavissa netistä mutta muutamia poikkeuksiakin löytyy joten niihinkin voisi tyytyä. YouTubesta saa näkyviin ja kuuluviin kaiken muun tarpeellisen. Tässäpä on siis tehtävää ja kategoriaa tällekin blogille ainakin teoriassa riittämiin. Todellisuudessa on varmaan hyvä, jos saan tältä pohjalta väsättyä vaivoin pari postausta, tai tämän yhden. No ei se mitään koska olen ainoa lukija myös.

Aloitus

Aloitan tämän blogin nyt.