Lähtö lounaalle

Ruokatunnin lähetessä Hulkko tunsi jo pientä väsymystä. Hän ojenteli raajojaan ja rykäisi pienen tyypillisen virkayskänsä. -Lähdetäänkö lounaalle, hän kysyi Julialta. Julia tunsi taas pimpsansa kostuvan, mutta käänsi ylpeästi pitkävartisen nenänsä kohti johtajaa ja sanoi: Lähdetään vain. He poistuivat jäykästi kävellen huoneesta, Julia edeltä ja Hulkko perässä. Käytävällä ja portaikossa oli jo vilskettä muidenkin viraston työntekijöiden kiirehtiessä ruokatunnilleen omille tahoilleen kuka minnekin, useimmat alakerran työpaikkaruokalaan. Hulkko tervehti pidättyvästi muutamia kolleegojaan. Hän tajusi ajoittaneensa lähdön hieman liian myöhäiseksi. -Minulla olisi tarjottavaa kahdelle kaupunkiasunnossani, rakas Julia, hän sanoi kadulla heidän päästessään lähimmän nurkan taakse. Hulkko ei kuitenkaan uskaltanut koskea Juliaan, vaikka sormenpäitä kihelmöi tuon upean mannekiinivartaloisen naisen läheisyys. Tuttuihin saattoi törmätä vielä milloin vain näin lähellä virastoa. -Niin, johtaja, Julia henkäisi vienosti.