Jorma poistuu virastosta

Hulkko lähti virastosta työpäivän päätteeksi kello 15.30 aika pian sen jälkeen kun oli päästänyt Julian vapaalle. Varttitunnissa hän oli saanut puuhailtua sihteerittä tehtävien töittensä kiintiön täyteen. Hulkko kiirehti kellarikerroksen autotalliin ja kaasutteli äänekkäästi ylös jyrkkää luiskaa katutasoon. Hän suuntasi vanhan mersunsa pitkän keulan johtotähtineen kohti maaseutua. Varttitunnin ajeltuaan hän saapui pitkän lehmuskujan päähän. Se johti Hulkon maaseuturesidenssiin, mikä oli vanha kaksikerroksinen kartano pylväskuisteineen. Rälssitila oli ollut Hulkon suvun hallussa jo Ruotsin vallan ajoista lähtien. Hulkko oli sukukartanon yhdeksäs isäntä suoraan alenevassa polvessa. Suvun alkuperäinen nimi oli Hulkkens, mutta se oli suomennettu kansallisromantiikan aikoina Hulkoksi. Suvun kantaisä Egon Hulkkens oli palvellut aikoinaan Ranskan kuningasta sveitsiläiskaartissa, mutta oli joutunut pakenemaan vallankumousta Ruotsiin, missä hän palveli Ruotsin kruunua upseerina ja puistoinsinöörinä. Hän oli saanut palveluksistaan rälssitilan Suomesta, jonne vetäytyi eläkepäivinään ja perusti vielä myllyn jauhamaan rikkauksia jälkipolvilleen, jotka kummallista kyllä pystyivät säilyttämään manttaalikartanon omistuksessaan polvesta polveen välillä köyhtyen ja välillä rikastuen suhdanteiden mukaan. Parhaimmillaan kartanolla oli ollut sekä mylly, panimo että saha peltoviljelysten ja karjan lisäksi. Nykyisellään kaupunki oli jo laajentunut kartanon maille, ja lähes kaikki maat oli myyty Jorma Hulkon aikana kaupunkilaisten tonteiksi. Siitä Jorma oli saanut oivan pesämunan pörssisijoituksilleen. Valtaosa omaisuudesta oli tosin sulanut kahden laman aikana olemattomiin, mutta vielä Jorma saattoi käyskennellä pystypäin omassa kartanon puistossaan, jonka veroista tuskin koko Suomesta hänen mielestään löytyi. Alkusiemenen oli sille laatinut jo vanha puistoinsinööri esi-isä, mutta jokainen isäntä vuorollaan oli pitänyt kunnia-asianaan vaalia perintöpuistoa parhaimpansa mukaan. Jormakin oli istuttanut nuorena isäntänä harvakseltaan satoja omenapuita, jotka nyt tuottivat runsasta satoa. Rusakot eivät olleet onnistuneet pontevista pyrkimyksistään huolimatta niitä tuhoamaan, vaan Jorma oli jatkuvien jänisjahtiensa ansiosta ystävineen ja apulaisineen onnistunut ampumaan ne lähes sukupuuttoon seudulta.