lauantai 15. kesäkuuta 2013
Ajolähtö
Seurasin ikkunasta kun nainen poistui pihasta. Menin tietokoneelle ja sain näkyviin kaupungin kartan, jossa näkyi piste, joka liikkui lujaa vauhtia kohti koillista. Naisella oli ollut auto lähettyvillä ja hän tosiaan näytti ajavan pois eikä jäävän kyttäämään murha mielessä jonkin nurkan taakse. Siru tuskin pysyisi kauaa hänen rintaliiviensä takanauhassa mihin olin sen survaissut tappelun tiimellyksessä. Se näytti toimivan kuitenkin toistaiseksi. Piilotin naiselta saamani stiletin ja pistoolin salalokerooni jättäen sormenjäljet pyyhkimättä. Ehkä niillä olisi vielä jotain käyttöä joskus, vaikka mieluummin olisin jo pyyhkinyt niistä omat jälkeni. Puin luotiliivit ja asevyön takin alle ja ryntäsin autolleni, minkä navigaationäyttöön sain vielä näkyviin saman pisteen. Lähdin kaahaamaan täyttä vauhtia naisen perään.
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Vapautus
Puntaroin tilannetta. Kyseessä oli tyypillinen sana sanaa vastaan tilanne. Näissä mies on heikoilla. Aseesta saattaisi olla apua oikeudessakin, mutta sitä ei tiedä miten se käännähtäisi. Minun pitäisi ilmeisesti nyt ampua nainen tai tulla piakkoin itse ammutuksi.
- Aiotko vieläkin kostaa minulle, jos päästän sinut menemään, kysyin naiselta. Vai täytyykö minun ampua sinut nyt tähän paikkaan omalla aseellasi, tai lähdemmekö ajelulle?
- En mä enää tee sulle mitään. Mä lähden kotiin.
Nainen nousi pystyyn ja käveli pois kuin horkassa. Annoin hänen mennä, toivottavasti hänet oli nyt riittävästi riisuttu aseista. Ihmeesti mies joutuu katsomaan oman henkensä kaupalla läpi sormien naisten ja muiden rikollisten uhkailuja.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Subjektiivinen hyvä ja paha
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Kuulustelu
- Tässä pistoolissa taitaa olla useampiakin panoksia joten älä liikahdakaan, jotta en poraa sinua täyteen pieniä sieviä reikiä. Lopputulos on kuitenkin kaukana sievästä. Miksi aioit teloittaa minut? Oletko palkkamurhaaja? Kuka on työnantajasi tai pomosi?
- Minulla ei ole ketään pomoa. Halusin kostaa sinulle kaiken mitä teit minulle viime yönä. Äänet sanoivat niin.
- Jaha, vai niin. Muistaakseni en kyllä tehnyt yöllä mitään. Olet siis hullu.
Nainen ryntäsi kimppuuni, mutta sain potkaistua hänet takaisin sohvalle tarvitsematta turvautua vielä järeämpiin aseisiin.
- Pysy aloillasi ettei minun tarvitse ampua sinua.

torstai 30. toukokuuta 2013
Naamiot putoavat
Hauska tappa vanha tuttu, sanoin äskeiselle miellyttävälle aamupalakaverille, joka oli muuttunut kireästi sähiseväksi raivottareksi. Läpsin naista pari kertaa poskelle ja sanoin painokkaasti: rauhoitu, hiljaa, ole hiljaa. Nainen hyökkäsi kimppuuni nyt ei suinkaan paljain käsin vaan hän heilautti jostain esiin taikomaansa stilettiä, tai ainakin arvioin sen stiletiksi, salakavalasti kohti mahaani. Koppasin ranteesta kiinni ja puristin kaikin voimin vääntäen kättä niin, että stiletti kirposi onnekkaasti irti ja kopsahti lattialle.
Olin heilahtanut naisen taakse ja hän oli nyt tiukasti kiinni edessäni. Hän jatkoi rimpuilemista ja potkimista, mutta rauhoittui lopulta. Raahasin hänet olohuoneen sohvalle ja istahdin laiskanlinnalleni häntä vastapäätä osoittaen naista hänen omalla aseellaan.

tiistai 28. toukokuuta 2013
Kalsea herätys
Aamun reippailu alkoi vaikuttaa jo liialliselta ja päätin painua hetkeksi takaisin pehkuihin. Jos ei kaksin niin sitten yksin. Heräsin siihen kun kuulin ikävän naksahduksen ja tunsin kylmän teräksen koskettavan takaraivoani. Arvioin siis sen olevan terästä eikä muovia. Päiväsi ovat luetut saasta, sähisi kliseisesti takanani kireä ääni, joka kuulosti oudon tutulta. Refleksinomaisesti tein tähän tilanteeseen kehittämäni harhautukset ja liikkeet ja säilyin kuin säilyinkin vielä hengissä. Kuulin laukauksen tupsahtavan vaimeasti tyynyyn, jolla vielä äsken lepäsi uninen pääni. Minulla oli nyt oikealla kädellä ote pyssystä ja väänsin sen irti hysteerisenä huutavan naisen kädestä niin, että useammilta laukauksilta vältyttiin.
maanantai 27. toukokuuta 2013
Nuori lempi leiskuaa
- Tapasimme Seurahuoneella?
- Etkö muista?
- Jotenkin pätkii.
- Tanssitit minua ja valomerkin jälkeen suostuttelit luoksesi jatkoille?
- Jaha, hauskaa että suostuit.
- Mistä tiedät, kun et muista mitään.
- No, se on suhteellista. Luksusta ainakin katsoa aamupöydässä kaunista suihkunraikasta naista.
- Ja miestä.
- Mutta ei kaunista.
- Ehkä komea on sopivampi sana.
- Sanot vaan. Vetäydymmekö pienelle tupluurille?
- Okei, kulta.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013
Vieras nainen tuli suihkuun
Heräsin aamulla omasta vuoteestani. Suussa maistui eilinen. Vieressäni nukkui outo nainen. Ajattelin hiipiä vähin äänin suihkuun, mutta nainen heräsi ja tarrasi kovalla otteella kiinni ranteeseeni.
- Hei, aiotko vaihtaa maisemaa?
- Olen menossa suihkuun.
- Okei, mä tuun mukaan. Voin pestä sun selän.
- Hyvä homma.
Suihkun jälkeen tarjosin yövieraalle pientä aamupalaa. Nainen katsoi ulos ikkunasta. Säleverhoista siivilöityvä valo toi esille naisen hienostuneen profiilin.

maanantai 20. toukokuuta 2013
Kevyt kosketus
Minulle jäi Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelityylistä sellainen mielikuva, että joukkue pelaa kovalla vauhdilla kevyellä kosketuksella laajalla alueella, mutta ei niinkään voimalla. Kiekko ei aina tahdo pysyä kovassa vauhdissa mukana tai se vain lyödään hyökkäyspäätyyn. Vastustajan puolustus pyrkii torppaamaan Suomen peliä aggressiivisilla kiekonriistoilla, kovuudella, kaksintaisteluilla, ylipäänsä tökkimällä kapuloita rattaisiin, tukkimalla parhaat maalintekosektorit. Vastustajan hyökkäykset taas ovat usein suoraviivaisia, voimakkaita ja nopeita. Suomen puolustus ei yritä suoraan taklata kiekonkuskaajaa tai riistää kiekkoa pois. Sen sijaan peräännytään helposti aina omalle maalille asti, jos trapit ei pidä. Tai sitten vastustajan hyökkäys on tavallaan hitaampi ja voimakkaampi muunnos Suomen pelitavasta, perustuen kiekon pitämiseen "raskaalla kosketuksella" ja vapaiden laukaisupaikkojen hakemiseen ennalta sovittujen yksinkertaistenkin mutta toimivien pelikuvioiden mukaan. Suomen aika hyvä menestys kisoissa osoittaa, että pelityyli sopii aika hyvin joukkueelle, mutta ei useinkaan aivan riitä tiettyjä maita kuten Kanadaa, USA:ta tai Ruotsia vastaan, joiden peli on asteen verran suoraviivaisempaa ja enemmän kiekosta taistelevaa, ja kiinnipitävää sekä laukaisuvoimaista, kovempaa ja likaisempaa.
perjantai 17. toukokuuta 2013
Eurovisio
Jääkiekon MM-kisojen sarjasysteemiä pitäisi kehittää. Nyt liikaa ratkaisee alkusarjan jälkeinen yksi pudotusottelu. Euroviisut pitäisi ainakin tuolla nimellä lopettaa. Eihän markkaviisujakaan ollut. Eurossa ei ole paljoa hurraamista, vaikka Ruotsi rulettaa ja määrää mitä muut äänestää, vaikka ei edes ole mukana koko eurossa. Huono visio. Lisäksi Latvian ja Sveitsin putoaminen oli niin väärin. Onneksi jääkiekossa tapahtuukin ainakin yksi muutos. Sveitsistä tulee maailmanmestari.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)