Feminismi jyrää

Jos ajatellaan "Vielä virtaa" - tv-sarjan parin fiktiivisen henkilön,  Noora Battyn ja rähjäisen naapurinsa Compon, ohjelmallista kehityskaarta, niin huomataan, että 70-luvun jaksoissa suhteen valta-akselilla miespuolinen henkilöhahmo on niskanpäällä. Parin kohtaamisten aikana Compo saattaa lievästi ahdistella seksuaalisesti Nooraa ja Noora on hätää kärsimässä ja yleensä perääntyy eikä kumauta harjanvarrella päähän. Myöhemmissä jaksoissa Noora on valtahierarkiassa selvästi ylempänä. Yhteiskohtauksissa Compo saa pitää varansa ja hän joutuu väistämään Nooraa. Tämä heijastaa yleisesti feminismin ja epätasa-arvon eteen päin menoa urbanisoituvassa yhteiskunnassa. Miehet ovat ns. länsimaissa jo pahasti alakynnessä.

Ikkuna Suomen glasiaalimorfologiaan

Suomi on ilmeisesti edennyt ilmaisen kartta-aineiston tarjonnassa maailman eturiviin. Muutkin jopa vihamieliset tahot kuin valtiolliset vakoilujärjestöt pääsevät siis käsiksi Suomen geomorfologian erityispiirteisiin ilmaiseksi ja helposti. Kuvien julkaisu blogissa on tietenkin edelleen vähintään harmaata aluetta. Minulla nyt vaan on liian vähän harmaita aivosoluja ratkaisemaan tekijänoikeuskysymyksiä yms. Joten luultavasti julkaisen tämän katsauksen torsona ilman kuvia. Tai saa nyt nähdä. Ehkä lisään kuvia myöhemmin.

 

Toistaiseksi olen ihaillut karttaikkunassa lähinnä digitaalista korkeusmallia (DEM). Siitä näkyy varmaankin monia geomorfologisia elementtejä, joita ei muuten tule peruskartoilta ja ilmakuvista huomanneeksi välttämättä. Stereoilmakuvien katseluhan lienee jo antiikkista puuhaa, vaikka siten näkyykin morfologia varsin tarkasti.

Luulen että esimerkiksi glasiaalimorfologia pitää määritellä uuden aineiston avulla uudelleen. Muodostumien kirjo ja vaihtelu on siinä määrin kompleksista, että luokittelu esimerkiksi vain drumliineihin ja kumpumoreeneihin ja reunamoreeneihin ei oikein riitä selittämään jokaista mäennyppylää tai tuollainen luokittelu on joka tapauksessa varsin karkeaa ja suurelta osin virheellistäkin.
 

Yhtenä mahdollisuutena on, että GIS-sovelluksilla automaattisesti luokitellaan muodostumat morfologisin kriteerein ja yritetään sitten jälkikäteen selittää ne geneettisesti. Vastaavaa voi tietenkin tehdä myös manuaalisesti, mutta kovin työlästä se on. Pelkästään morfologisessa kriteeristössä olisi etuna karttakuvatunnistuksen lisäksi se, että luokituksen geneettistä perustaa voidaan tarkentaa ajan kuluessa ilman että itse luokitusta tarvitsee muuttaa radikaalisti.
 

Suomi on siis täynnä erikokoisia moreeninyppylöitä, joiden morfologia ja genesis vaihtelee hyvin suuresti. Myös vaihettumismuotoja ja eri-ikäisiä hybridejä tavataan pilvin pimein. On vaikea sanoa ilman tarkkoja kaivauksia ja ehkä niiden avullakin muodostuuko mäki vallitsevasti kalliosta vaiko glasiodynaamisesta pohjamoreenista vaiko ablaatiomoreenista vaiko hiekasta ja sorasta jne.

Kumpumoreenien luokittelu vaikuttaa erikoisen vaikealta kun melkein jokainen kumpu on hieman erilainen ja samassa maastossa esiintyy turhan monenlaista muodostumaa jne. Samoin on haastavaa selittää jokainen kumpumoreenin tai moreenimäen piirre geomorfologisesti. Tässä luulen että postglasiaaliset fluviaali- ja litoraaliprosessit, ja ehkä periglasiaaliset prosessitkin ainakin Lapissa, astuvat enenevässä määrin kuvaan.
 

Vanhastaan muistelen että kumpumoreenit pyritään jakamaan esimerkiksi juuri aktiivin jään kummuiksi, kuolleen jään kummuiksi tai reunakummuiksi. Jäätikön liikkeeseen nähden poikittaiset juomumoreenitkin luetaan usein kumpumoreeneiksi. Monessa paikkaa reunamoreenivallit ovat tunnusomaisia, mutta niistäkin saattaa olla vaihettumismuotoja kumpumoreeneihin ja juomumoreeneihin.
 

Ehkä selvin moreeniryhmä ovat virtaviivaiset jäätikön liikkeen suuntaiset vakoumat ja drumliinit. Niiden aines on joko vanhempaa kalliota tai sedimenttiä tai pohjamoreenia. Digitaalisessa korkeusmallissa erottuu mielestäni myös uusia hienopiirteisiä vakouma-alueita (fluting), jotka ovat saattaneet muodostua myös aivan jäätikön reunalla eikä sisemmässä drumliinivyöhykkeessä kuten aikaisemmin luultavasti on ajateltu. Niitä havaitaan juuri DeGeer-moreenien eli/tai reunamoreenivallien läheisyydessä. Eräs tuollainen ohuen moreenipeitteen/kalliokon luonnehtima fluting-alue on Kurikan, Ilmajoen ja Isokyrön välimaastossa.
 

Myös reunamoreenivalleja erottuu DEM-esityksissä huomattavasti laajemmasti kuin aiemmin on kartoitettu lähinnä peruskartoilta. Karttaikkunan DEM-mallissa ei kuitenkaan vieläkään nähdä koko maan kattavasti perääntyvän jäätikön reuna-asemia, joita oikeastaan käsittääkseni pitäisi olla, jos deglasiaatio oli frontaalinen, lämminreunainen ja jäätikkö reunastaan aktiivinen. Saa sitten nähdä näkyykö vielä tarkemmissa DEM:ssa nekin, epäilen. Eräs uusi (varmasti) havaittu geomorfologinen elementti Suomessa on jäävuoren uurtama vakoumajälki maaperässä.
 

Maastomallissa voidaan nähdä myös eri-ikäisiä ja erisuuntaisia jäätikön virtausvaiheita virtaviivaisten maastonmuotojen perusteella varmaankin selvemmin ja enemmän kuin muuten. Niiden ikäjärjestyksen selvittäminen vaatii kuitenkin paljon stratigrafista tutkimusaineistoa eikä siinä kai koskaan päästä lähellekään totuutta.
 

Jopa juomumoreenien tunnistaminen morfologian perusteella on aika mielivaltaista. Ovatko esimerkiksi kaikki tai suurin osakaan Kokkolan kaakkoispuolisen laajan alueen kumpumoreeneista ja jäätikön liikkeeseen nähden poikittaisista selänteistä juomumoreeneja vaiko osittain myös ablaatiomoreeneja ja reunamoreenejakin? Entä Ilomantsin seudun juomumoreenimaiset selänteet, jotka on tulkittu aiemmin reunamoreeneiksi, ja ehkä jatkossakin. Ovatko ns. Pohjois-Karjalan jäätikköloobin kumpumoreenit Talvivaarankin seudulla liikkuvan jään juomumoreenin sukuisia vaiko kuolleen jään jäännöksiä? DEM herättää paljon kysymyksiä samalla kun ihastuttaa muotojensa runsaudella.

Subjektiivinen hyvä ja paha

 

Luultavasti kyseessä on varhainen iso noin 5 mm kokoinen mäkärälaji. Ymmärtääkseni sen suuosien purema tai viilto sekä sitä seuraava sylkipitoinen veren imeminen aiheuttaa iholle pienen punaisen pisteen ja ympärille esimerkiksi sentin halkaisijaltaan olevan kutisevan vaihtelevassa määrin punaisen jäljen. Tämä on helteellä melkoinen riesa osoittaen pahuuden olemassaolon paratiisissakin hah hah.

Tarkka koko

En tiedä onko koolla väliä, mutta ainakin sitä voi mitata. Ensin tarkastellaan tämän hydrostaattisen mysteerin teoriaa yleisesti. Seurataanpa Arkhimedeen jalanjälkiä eli lakia hah hah. Vaa'alle pannaan vesilasi, jossa on vettä sopivasti kappaleen upotukseen. Nollataan paino jonka jälkeen vaaka näyttää 0. Sitten vesilasin veteen upotetaan esimerkiksi sormi tai pihdeillä kiinni pitäen tietyn tilavuuksinen kappale kokonaan, mutta ei lasketa sitä lasin pohjalle. Vaaka näyttää painon lisääntyvän. Luulisin että vaa'an lukema lisääntyy sen verran kuin on mitattavan kappaleen syrjäyttämän vesimassan paino ja siten saadaan myös koekappaleen tilavuus ja tiheys laskettua sen perusteella.

Jotain mystistä kokeessa tuntuu olevan. Paino lisääntyy, vaikka kannattelen lisäpainoa itse. No se saattaa johtua hydrostaattisen paineen lisäyksestä pohjalla, kun vesipatsaan korkeus lisääntyy. Lisäpainon kannattelu ei vaikuta punnitustulokseen. Se on sama vaikka upotettu lisäkappale kuten sormenpala leikattaisiin irti ja jätettäisiin kellumaan veteen. Jotenkin erikoiselta tuntuu jo se, että vesilasiin painettu sormi lisää vesilasin ja veden painoa. Painon luulisi johtuvan paitsi tukipisteestä niin vesimäärästä, jota ei koko aikana lisätä, vaikka paine pohjalla johtuisikin vain vesipatsaan korkeudesta.

Eräänä käytännön sovellutuksena kokeelle on upottaa tissi/tissit vaa'alla olevaan vesivatiin, jolloin saadaan suoraan vaakalukemana tissien tarkka tilavuus ja tilavuuspaino, tai minkä muun hyvänsä (ruumiin) ulokkeen, joita en nyt viitsi tässä ruveta sen tarkemmin luettelemaan.


Abstract

I do not know whether the size of the matter, but at least it can be measured. First, look at the mystery of the hydrostatic theory in general. Let's follow the footsteps of Archimedes' law, ha ha ha. The scale will be a glass of water with a water submersion object appropriately. Zero by the weight of the scale will then display 0. Then immersed in a glass of water in water such as a finger or a pair of pliers in keeping with a displacement line completely, but do not count on it in the glass. The scale displays the weight increase. I presume that the balance reading is increased beyond the minimum dimensions of the body of water displaced by the mass of the weight and thus is also obtained of the specimen volume and density calculated on that basis.

Something seems to be a mysterious experiment. Weight increases, although supported by the additional weight of the self. Well it may be due to the increase in hydrostatic pressure on the bottom when the height of the water column increases. Holding the additional weight does not affect the weighing result. It is the same even if embedded in an additional copy of a piece such as a finger cut off and left to float in the water. Somehow I feel strange in the fact that a glass of water printed on the finger more water glass and water weight. You would think the weight attributed to both the support point as the amount of water that is not the whole of the increase, even though the pressure on the base if only due to the height of the water column.

One practical embodiment, the assay is to embed tit / tits weigh in the ascites, which is obtained directly from weighnumber, the exact volume and density, or any other costs (of the body), the cantilever, which I do not come on here to start closer to list.