Havukka-ahon ajattelijaa näytettiin taas joku aika sitten televisiossa. Nimessä on sana Aho, jolla voidaan viitata Juhani Ahoon, yhteen Suomen kirjallisuuden perustajaisään, jonka lastujen jatkajaksi Huovista voisi kuvitella. Jättämällä pois a ja v kirjaimet joudutaan Hukka-aholle, turhuuden turuille tai susien temmellyskentille. Nimessä on monta metsän asukkia tai muuta elementtiä. On havukka eli haukka. On myös havu, tuo havutukkien turha osa, jota voi kyllä käyttää hirvenhiihdon apuvälineenä tai porraspielessä. Havukka on jotenkin hellittelevä ja sympaattinen nimitys haukalle tai jollekin minulle oudolle havujutulle. Ajattelijalla viitataan siihen, että Konsta on tosiaan ajattelija eikä esimerkiksi kertoja tai kuoliaaksinaurattaja.
Vaikka en ole nähnyt koko teosta, Kari Väänäsen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa elokuvassa on ehkä enemmän aineksia kuin sen pohjana olevassa kirjassa? Samoin korostuksia, ehkä voidaan puhua jopa klassikon uustulkinnasta samaan tapaan kuin mitä oli Mollbergin Tuntematon. Lehtinen oli Turkan oppilas ja puhuu yhtä luonnollisesti artikuloiden kuin Mollbergin tuntemattomat näyttelijät. Huomiota kiinnittää myös Lehtisen loiskutteleva soututyyli, mutta sille on kirjassakin sytykettä liittyen lisenssien tapaamisen kiihkoon ja jännitykseen, ei tietenkään Konstan soututaitoihin, joita ei sovi epäillä. Tosin vertailun vuoksi pitäisi nähdä myös aikaisempi tv-sarja, mutta sitä ei ole Elävässä arkistossakaan.
Luulen että elokuvassa korostuu esimerkiksi Konstan antisankaruus. Hän uskoo luokkaeroihin ylöspäin ja alaspäin, tai tavallaan kurkottaa elitistiksi itsekin. Tai no, ehkä sankari juuri pyrkiikin sosiaalisessa arvohierarkiassa ylöspäin eli on elitisti? Viehättävänä piirteenä esitetään lapsiystävällisyyttä. Konstan "ajattelu" tuskin vakuuttaa nykysuomalaista, vaikka kyllä kai se kuitenkin on ollut kantavampaa kuin muissa 50-luvun kirjoissa. Konsta kuitenkin tavallaan kehottaa mielikuvituksen ja älynkin omaan käyttöön, toisinajatteluun. Suomeenhan mahtuu vain yksi totuus kerrallaan. Samalla Konstan persoona antaa tunnustusta korpiseutujen rikkaalle tarinaperinteelle ennen television valta-aikaa. Tätä samaa asiaa Huovinen ja YLE-tuotanto alleviivaa lyhyessä erikoisessaan Oravanmetsästäjän sihteeristä, missä sihteeri palaa korvesta sivistyksen piiriin ja menee naimisiin tv-mekaanikon kanssa.
Oheen yritän hahmotella kirjan tapahtumien paikkoja kartalle. Ellipsi 1 esittää arviota lisenssien saaren sijainnista. Ellipsi 2:n alue pitänee sisällään Mooses Pessin kartanon. Ellipsi 3 on arvaus Kuoliaaksinaurattajan mökin paikasta. Ellipsi 4 esittää oletusta Havukka-ahon sijainnista. Ellipsi 5 pitänee sisällään metsähallituksen uuden kämpän.
Tarkemmin voi veikata ko. paikoiksi seuraavia kartan paikannimiä: Lisenssien saari olkoon vaikkapa Koposen saari, Mooses Pessin kartano Purola (se voisi olla jopa Kaarne), Kuoliaaksinaurattajan tila esimerkiksi Erola tai Halmevaara. Havukka-aho voisi olla vaikkapa Heikkilä. Lähellä sitä on tosin Havukka-vaara, mutta ei taloa eikä lampea. Havukka-ahon ellipsi voisi oikeasti olla hieman isompi kuin mitä karttaan sattui piirtymään.
sunnuntai 6. lokakuuta 2013
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Knausgårdin tajunnanvirtaa
Katsoin FST:ltä ohjelmaa norjalaisesta kirjailijasta Karl Ove Knausgård. Hän on vähän kuin Kalle Päätalo. Jopa nimissä on samankaltaisuutta. Knausgårdillakin (knaus=paljastuma) on erikoiskyky muistaa kaikki menneestä elämästään ja kirjoittaa sen pohjalta nopeasti laajoja omaelämäkerrallisia romaaneja. Tulevaisuudesta onkin paha muistaa mitään.
Lisäksi K sanoo paljastavansa totuuden rehellisesti, vaikka se tekeekin kipeää, vaimo sairastuu ja suku nostaa oikeusjuttuja. K kärsii kovasti paljastuksilla aiheuttamastaan mielipahasta elämänsä ihmisille. Hänellä kuten melkein kaikilla (mies)kirjailijoilla on vaikea isäsuhde, mikä pitää selvittää kirjoittamalla.
Toisaalta subjektiivinen totuus on usein muiden silmissä valhetta. Yleensä kirjailijat muuntavat omaelämäkerrallista ainesta ja todellisuuden henkilöitä ja tapahtumia enemmän fiktiiviseen suuntaan. Silloin kirja saattaa menettää todellisuudentuntua, mitä K ajaa takaa. Tai hän ajaa takaa rehellistä totuutta itseään eikä mitään tuntua, mikä taas on lukijan juttu.
Hän on siis kokeillut eri tapoja tuottaa merkityksellistä tekstiä ja huomannut tuollaisen raakatekstimäisen päiväkirjamuodon parhaaksi sillä hetkellä. Tulevaisuudessa hän aikoo kehittää metodiaan korkeakirjalliseen, tyylitellympään suuntaan.
Kuulostaa epäilyttävältä, mutta mistä sen tietää. Ei pelkkä tyylivalinta ja kirjoitustapa tee kenestäkään hyvää kirjailijaa. K on myös paitsi kärsivä Jeesus/Juudas-hahmo niin myös lahjakas kirjailija, jolla on substanssia ja sanottavaa. Saattaa olla, että hän pystyy hyvään tulokseen millä tahansa tyylillä. Hän asuu Ruotsissa kuin Saarikoski, vaikka on kansallista identiteettiä haikaileva norjalainen.

tiistai 3. syyskuuta 2013
Nokian kaappaus
Heh, Microsoft ja Elop tekivät juuri sen, mistä niitä epäiltiinkin. Tuhosivat Nokian puhelinbrandin ja kaappasivat rippeet itselleen. Suomalaisille jäi lamaantuneen ja petetyn hölmöläisen osa. Narussa talutettavat pässit (vähintään). Kuka valitsi myyrä Elopin toimitusjohtajaksi? Lähinnä Ollila ja amerikkalaiset osakkeenomistajat? Ollilan käytös asettuu outoon valoon. Luulisi että palkka ja optiot olisivat jo riittäneet. Vai painostiko Bilderbergin ökyrikkaiden kerho muuten Ollilaa? Suomen sampo tuli jälleen ryöstetyksi. Tai no amerikkalaisethan sitä jo omisteli ennenkin.
maanantai 2. syyskuuta 2013
Pöyristyttävä autoverouudistus
| Vastustan autoverouudistusta. Se suosii rikkaita ja vaatii järkyttävää valvontaa. |
Tuskin edes vankien valvonnassa sallitaan moista, saati sitten vapaiden veronmaksajien vangitsemisessa öö siis valvomisessa. Kohta me jokainen ollaan vankeja, vankeja liikenneministerin. |
torstai 4. heinäkuuta 2013
Ikkuna Suomen glasiaalimorfologiaan
Suomi on ilmeisesti edennyt ilmaisen kartta-aineiston tarjonnassa maailman eturiviin. Muutkin jopa vihamieliset tahot kuin valtiolliset vakoilujärjestöt pääsevät siis käsiksi Suomen geomorfologian erityispiirteisiin ilmaiseksi ja helposti. Kuvien julkaisu blogissa on tietenkin edelleen vähintään harmaata aluetta. Minulla nyt vaan on liian vähän harmaita aivosoluja ratkaisemaan tekijänoikeuskysymyksiä yms. Joten luultavasti julkaisen tämän katsauksen torsona ilman kuvia. Tai saa nyt nähdä. Ehkä lisään kuvia myöhemmin.
Toistaiseksi olen ihaillut karttaikkunassa lähinnä digitaalista korkeusmallia (DEM). Siitä näkyy varmaankin monia geomorfologisia elementtejä, joita ei muuten tule peruskartoilta ja ilmakuvista huomanneeksi välttämättä. Stereoilmakuvien katseluhan lienee jo antiikkista puuhaa, vaikka siten näkyykin morfologia varsin tarkasti.
Luulen että esimerkiksi glasiaalimorfologia pitää määritellä uuden aineiston avulla uudelleen. Muodostumien kirjo ja vaihtelu on siinä määrin kompleksista, että luokittelu esimerkiksi vain drumliineihin ja kumpumoreeneihin ja reunamoreeneihin ei oikein riitä selittämään jokaista mäennyppylää tai tuollainen luokittelu on joka tapauksessa varsin karkeaa ja suurelta osin virheellistäkin.

Yhtenä mahdollisuutena on, että GIS-sovelluksilla automaattisesti luokitellaan muodostumat morfologisin kriteerein ja yritetään sitten jälkikäteen selittää ne geneettisesti. Vastaavaa voi tietenkin tehdä myös manuaalisesti, mutta kovin työlästä se on. Pelkästään morfologisessa kriteeristössä olisi etuna karttakuvatunnistuksen lisäksi se, että luokituksen geneettistä perustaa voidaan tarkentaa ajan kuluessa ilman että itse luokitusta tarvitsee muuttaa radikaalisti.
Suomi on siis täynnä erikokoisia moreeninyppylöitä, joiden morfologia ja genesis vaihtelee hyvin suuresti. Myös vaihettumismuotoja ja eri-ikäisiä hybridejä tavataan pilvin pimein. On vaikea sanoa ilman tarkkoja kaivauksia ja ehkä niiden avullakin muodostuuko mäki vallitsevasti kalliosta vaiko glasiodynaamisesta pohjamoreenista vaiko ablaatiomoreenista vaiko hiekasta ja sorasta jne.
Kumpumoreenien luokittelu vaikuttaa erikoisen vaikealta kun melkein jokainen kumpu on hieman erilainen ja samassa maastossa esiintyy turhan monenlaista muodostumaa jne. Samoin on haastavaa selittää jokainen kumpumoreenin tai moreenimäen piirre geomorfologisesti. Tässä luulen että postglasiaaliset fluviaali- ja litoraaliprosessit, ja ehkä periglasiaaliset prosessitkin ainakin Lapissa, astuvat enenevässä määrin kuvaan.

Vanhastaan muistelen että kumpumoreenit pyritään jakamaan esimerkiksi juuri aktiivin jään kummuiksi, kuolleen jään kummuiksi tai reunakummuiksi. Jäätikön liikkeeseen nähden poikittaiset juomumoreenitkin luetaan usein kumpumoreeneiksi. Monessa paikkaa reunamoreenivallit ovat tunnusomaisia, mutta niistäkin saattaa olla vaihettumismuotoja kumpumoreeneihin ja juomumoreeneihin.
Ehkä selvin moreeniryhmä ovat virtaviivaiset jäätikön liikkeen suuntaiset vakoumat ja drumliinit. Niiden aines on joko vanhempaa kalliota tai sedimenttiä tai pohjamoreenia. Digitaalisessa korkeusmallissa erottuu mielestäni myös uusia hienopiirteisiä vakouma-alueita (fluting), jotka ovat saattaneet muodostua myös aivan jäätikön reunalla eikä sisemmässä drumliinivyöhykkeessä kuten aikaisemmin luultavasti on ajateltu. Niitä havaitaan juuri DeGeer-moreenien eli/tai reunamoreenivallien läheisyydessä. Eräs tuollainen ohuen moreenipeitteen/kalliokon luonnehtima fluting-alue on Kurikan, Ilmajoen ja Isokyrön välimaastossa.
Myös reunamoreenivalleja erottuu DEM-esityksissä huomattavasti laajemmasti kuin aiemmin on kartoitettu lähinnä peruskartoilta. Karttaikkunan DEM-mallissa ei kuitenkaan vieläkään nähdä koko maan kattavasti perääntyvän jäätikön reuna-asemia, joita oikeastaan käsittääkseni pitäisi olla, jos deglasiaatio oli frontaalinen, lämminreunainen ja jäätikkö reunastaan aktiivinen. Saa sitten nähdä näkyykö vielä tarkemmissa DEM:ssa nekin, epäilen. Eräs uusi (varmasti) havaittu geomorfologinen elementti Suomessa on jäävuoren uurtama vakoumajälki maaperässä.
Maastomallissa voidaan nähdä myös eri-ikäisiä ja erisuuntaisia jäätikön virtausvaiheita virtaviivaisten maastonmuotojen perusteella varmaankin selvemmin ja enemmän kuin muuten. Niiden ikäjärjestyksen selvittäminen vaatii kuitenkin paljon stratigrafista tutkimusaineistoa eikä siinä kai koskaan päästä lähellekään totuutta.
Jopa juomumoreenien tunnistaminen morfologian perusteella on aika mielivaltaista. Ovatko esimerkiksi kaikki tai suurin osakaan Kokkolan kaakkoispuolisen laajan alueen kumpumoreeneista ja jäätikön liikkeeseen nähden poikittaisista selänteistä juomumoreeneja vaiko osittain myös ablaatiomoreeneja ja reunamoreenejakin? Entä Ilomantsin seudun juomumoreenimaiset selänteet, jotka on tulkittu aiemmin reunamoreeneiksi, ja ehkä jatkossakin. Ovatko ns. Pohjois-Karjalan jäätikköloobin kumpumoreenit Talvivaarankin seudulla liikkuvan jään juomumoreenin sukuisia vaiko kuolleen jään jäännöksiä? DEM herättää paljon kysymyksiä samalla kun ihastuttaa muotojensa runsaudella.
Takaa-ajo keskeytyi
Kohde ajoi lujaa vauhtia jonnekin, mutta minulla ei ollut vaikeuksia seurata pistettä kartalla. Lisäsin näytölle myös oman autoni. Pisteet hieman lähenivät toisiaan. Välillä jäin jälkeenkin, kun piti pysähtyä liikennevaloissa, mutta en huolestuttavasti. Sitten tuli mieleeni, että seuraakohan joku vastaavasti minua. Panin skannerin päälle ja aikansa eri aallonpituuksia kokeiltuaan se havaitsi vieraan sirun autossani. Kappas vain, samaa leikkiä voi leikkiä moni. Kytkin skannerin häirintämoodiin, mutta liian myöhään. Joku pöljä kaahasi risteyksessä vauhdilla oikealta kolmion takaa autoni kylkeen ja meno loppui siihen.
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Aamu on iltaa viisaampi
Ajaessani ihmettelin oliko nainen todella hullu. Saattoi ollakin. Käytös oli aika vakuuttavaa. Nainen olisi voinut helposti ampua minut jo yöllä, kun makasin taju kankaalla.
Hieroin kipeää päätäni ja tajusin, että minut oli huumattu kapakassa. Olin mennyt vanhanaikaiseen houkutuslintuansaan kuin typerä hölmöläinen. Minkäpä mies heikkouksilleen voi. Nainen ei sittenkään ollut hullu, tai sitten hän oli hullu ja palkkamurhaaja samaan aikaan. Miksi minua ei ollut kolkattu jo illalla vessassa tai kadulla tai puistossa jne. ja miksi minut oli tuotu kotiini? Juttu vaikutti kovin hämärältä. Siihen oli saatava jotain selkoa. Purin hammasta ja painoin kaasua.

lauantai 15. kesäkuuta 2013
Ajolähtö
Seurasin ikkunasta kun nainen poistui pihasta. Menin tietokoneelle ja sain näkyviin kaupungin kartan, jossa näkyi piste, joka liikkui lujaa vauhtia kohti koillista. Naisella oli ollut auto lähettyvillä ja hän tosiaan näytti ajavan pois eikä jäävän kyttäämään murha mielessä jonkin nurkan taakse. Siru tuskin pysyisi kauaa hänen rintaliiviensä takanauhassa mihin olin sen survaissut tappelun tiimellyksessä. Se näytti toimivan kuitenkin toistaiseksi. Piilotin naiselta saamani stiletin ja pistoolin salalokerooni jättäen sormenjäljet pyyhkimättä. Ehkä niillä olisi vielä jotain käyttöä joskus, vaikka mieluummin olisin jo pyyhkinyt niistä omat jälkeni. Puin luotiliivit ja asevyön takin alle ja ryntäsin autolleni, minkä navigaationäyttöön sain vielä näkyviin saman pisteen. Lähdin kaahaamaan täyttä vauhtia naisen perään.
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Vapautus
Puntaroin tilannetta. Kyseessä oli tyypillinen sana sanaa vastaan tilanne. Näissä mies on heikoilla. Aseesta saattaisi olla apua oikeudessakin, mutta sitä ei tiedä miten se käännähtäisi. Minun pitäisi ilmeisesti nyt ampua nainen tai tulla piakkoin itse ammutuksi.
- Aiotko vieläkin kostaa minulle, jos päästän sinut menemään, kysyin naiselta. Vai täytyykö minun ampua sinut nyt tähän paikkaan omalla aseellasi, tai lähdemmekö ajelulle?
- En mä enää tee sulle mitään. Mä lähden kotiin.
Nainen nousi pystyyn ja käveli pois kuin horkassa. Annoin hänen mennä, toivottavasti hänet oli nyt riittävästi riisuttu aseista. Ihmeesti mies joutuu katsomaan oman henkensä kaupalla läpi sormien naisten ja muiden rikollisten uhkailuja.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Subjektiivinen hyvä ja paha
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)