Tupluurien aika

Komisario Lyötty poistui surutalosta apulaisineen toimistolle. Lain kouran virkarattaat oli pantu hiljakseen pyörimään ja nyt oli aika ottaa iltapäivätorkut. Lyötty käski Kuivalaisen tutkimaan alustavasti pari tietokonetta, jotka oli takavarikoitu Hulkon residenssistä. Ensin Kuivalainen kiikutti laboratorioon tutkittavaksi sormenjälkien ja kuitujen sen sellaisen selvittämiseksi ne ja muun kaman, minkä poliisimiehet olivat kartanosta saaneet vaivihkaa koottua isoon mustaan laukkuun suloiseen sekamelskaan. "Kyllä ne laboratoriossa osaavat panna ne muovipusseihin ja sinetöidä muka poliisin omaisuudeksi", hän kailotti taas apulaiselleen. Laborantit tiesivät, että Lyötty ei useinkaan viitsinyt tehdä teknisiä rutiinihommiaan kunnolla, vaan alaisten ja kolleegojen oli paikattava hänen virheensä, jotta todisteilla säilyisi lainvoima. Lyötty puolusteli menettelyään itselle ja muille, että ei niistä kuitenkaan mitään selviäisi ja että asiat oli tehtävä nopeasti insinöörijärjellä ja joustavasti eikä hitaasti ja paragrafin mukaan. Kukaan ei ollut viitsinyt kysyä, miksi Lyötty luotti insinöörijärkeen, vaikka ei itse ollut mikään insinööri vaan alemman tason lainoppinut fariseus. Saati että miksi kannatti tutkia nopeasti, kun ei todistuskappaleista mitään löytyisi. Lyötyn ajatuksenjuoksu oli joidenkin mielestä alkeellista ja ristiriitaista, vaikka hän itse piti itseään loogisena ja älykkäänä. Insinöörillä hän ajoi takaa ehkä Teräväistä, joka vastasi varsinaisesta rikospaikkatutkinnasta. Lyötty itse ei vaikuttanut aina kovin nopealta saati tehokkaalta. Hänen tapansa ottaa nokkaunet keskellä työpäivää oli varsin tunnettua ja laajasti paheksuttua. Kun ylikomisario sai hänet silloin tällöin kiinni itse teosta, Lyötty väitti selvittävänsä rikoksia alitajuisesti unissaan. Kun hän kysyttäessä saattoikin herättyään usein esittää uuden näkökulman tutkimuksiin, ei ylikomisario voinut pitää väitettä aivan tuulesta temmattunakaan. Kukapa muiden unista tietäisi. Vaikka oli ylikomisario joskus heikkoina hetkinään puntaroinut mahdollisuutta tutkia tarkemmin Lyöttyä hänen nukkuessaan. Liikkuivatko silmäluomet REM-vaiheessa vaiko ei. Niin pitkälle Lyötyn hullutuksiin hän ei kuitenkaan ollut valmis menemään mukaan ja niinpä hän tyytyi antamaan aina silloin tällöin ankaran varoituksen unissatutkijalle. Oli unennäöstä hyötyä tutkimuksille tai ei, sitä ei saanut harjoittaa virka-aikana.