Kun komisario Lyötty ehti rikospaikalle, oli helteinen keskipäivä. Tekniikan miehet olivat jo levitelleet tavaransa ja eristäneet alueen. Ruumis makasi vanhan kartanon puistossa kävelytiellä omenapuun alla mahallaan. Selkä oli tikattu täyteen luodinreikiä.
- Luoteja taitaa löytyä hyvin, Lyötty kysäisi Teräväiseltä, rikospaikkatutkijoiden lyhyenlännältä ja kyömynenäiseltä, mahakkaalta jo keski-ikään ehtineeltä pomolta.
- Ei kai ne ole ilmaankaan haihtuneet?
- Vaan jos ovat painuneet Kiinaan asti? Ette ole siis vielä koskeneet ruumiiseen.
- No emme, kuvaillaan tässä ensin, mittaillaan ja etsitään hylsyjä.
- Selvä se. Murhattu taitaa olla talon isäntä itse.
- Kyllä, siitä ei ole epäilystäkään, vaikka eipä se minulle kuulu. Taitaa olla sinun heiniäsi se puoli?
- No niin no, hoidetaan nyt vaan itse kukin hommamme.
- Meistä se ei ole kiinni, sanoi Teräväinen.
- Jatkakaa, Lyötty päätti lopettaa turhan jaarittelun sotilaallisesti.
Teräväinen veti käden leikkisästi tai vittuillakseen lippaan. Lyötty ei tuntenut Teräväistä tarpeeksi hyvin ollakseen tulkinnasta varma, mutta yhtyi leikkiin. Paikalla odottaville ambulanssimiehille hän sanoi, että tässä menee vielä vähän aikaa.
Komisario tarkasteli luotien mahdollista tulokulmaa ja huomasi tutkijoiden haravoivan aluetta todennäköiseltä ampumasuunnalta. Luultavasti Hulkko oli ammuttu noin 5o metrin päässä olevan matalan kivimuurin takaa. Raakaa peliä Pohjolassa. Vaikutti teloitukselta. Ilmankos juttu oli annettu heti keskusrikospoliisille, jonka paikallinen päätutkija komisario Lyötty oli. Vaarana kyllä oli, että tutkinnan johtoon astuisi joku terävästä päästä pääkallonpaikalta. Lyötty pyörähti ympäri kannoillaan eikä nähnyt paikalla ketään siviiliä. Hän päätti lähteä tarkastamaan päärakennuksen löytyisikö sieltä haastateltavia ja viittasi epätietoisena hortoilevan langanlaihan pitkänhuiskean apulaisensa mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti