- Toi en oo mä, sanoi Julia.
- Ai sä huomasit. Et niin, mutta se voisi olla. Nenässä on jotain samaa.
- Joo, yhtä terävä. Julia meni keittiöön ja valmisti itselleen terävän drinkin. Hän palasi olohuoneeseen ja istahti pitkä lasi kädessään jäät kalisten vain pyyhe verhonaan nojatuoliin.
-No entäs tämä, sanoi Jimi ja käänsi esille uuden maalauksen. Sekin esitti kaunista vaaleaverikköä.
-Mitä siitä?
-Eikö olekin kaunis. Se voisit olla sä.
-Mutta en ole.
-On siis aika maalata sinut. Asetu malliksi!
-Ai näinkö, Julia laski kupin pöydälle, heilautti jalkansa istuiltaan puolispagaatiin ja pyyhkeen auki.
-Just noin, just noin, läähätti Jimi hieman yllättyneenä ja tempoi maalaustelinettä sopivaan asentoon.
-Älä unta nää, Julia perääntyi ehdotuksestaan, kääriytyi tiukasti jälleen pyyhkeeseensä ja kallisti kovaa lasia pehmeiden huuliensa väliin.
Hyvä on hyvä on, Jimi hillitsi itsensä ja alkoi kaivaa esille perhealbumeja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti