Vanhoja aikoja

Jotenkin on hauska lukea Sariolan ensimmäisiä dekkareita, joiden vielä paljolta agraarinen ympäristö, mennyt maailma joka tekstissä kuvataan modernina, on noin vuodelta 1956. Varanotaari, 32-vuotias komisario Susikoski kuitenkin jo ajaa, ja kerää ihailevia katseita pikkupojilta, isoilta pojilta ja tuhmilta tytöiltä, modernilla cabriolet mallin pikku-Mersulla, joka kuulostaa olevan menohaluiltaan kuin Rytsölän Lamborghini. Lapin tunturihotelliin matkustetaan Helsingistä ensin Aeron lentokoneella useita välilaskuja tehden aina Rovaniemelle asti, mistä jatketaan jykevänokkaisella onnikalla maantietä, mutta mikä yllättävintä loppumatka, yli peninkulma, pitää matkata omatoimisesti halki erämaan hiihtäen. Matkalaukkua ei siis voinut mukana raahata, vaan tavarat täytyi kantaa repussa! Hotelliin ei mennyt aurattua tietä, sinne ei päässyt autolla, korkeintaan hevosella, jos sellaisen sai tilattua jostain ajoon? Ehkä hotellilla oli käytössään oma hevonen? Nykyään vastaavilla kulkuyhteyksillä varustettuun hotelliin ei taitaisi montaa asiakasta saapua. Kuitenkin perillä on jo käytössä moderni laskettelurinne, missä voi harrastaa mutkamäenlaskua hissin ja koukkuun kiinnitettävän hissivyön avulla. Ravintolassa tarjotaan gourmet-aterioita lämmitetyiltä lautasilta ja snapsi on kylmää. Juopottelevat seurueet ovat yleisiä ja muutama sievä neitokainenkin sulostuttaa komisarion sinänsä synkkiä tutkimuksia Lapin taikaa ja lumousta hehkuvassa maisemassa. Lentokoneen kaartaessa Rovaniemen uutuuttaan hohtavan kauppalan yli huomio kiinnittyy keskuskansakoulun massiiviseen kivikompleksiin.