Kaukon ja Ketkun vanhaa proosaa

Viime aikoina olen selaillut jopa pariakin kirjaa pitkästä aikaa. Tosin näistäkin tuli jo karhulappu kirjastosta, joten kovin suurta ei lukuinto ole vieläkään. Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomi ilmestyi jo vuonna 2003, mutta luin sen vasta nyt. Siinä kirjailija kuvaa muun muassa suhdettaan kokeneeseen kaunottareen ja toisaalta pahasti alaikäiseen tyttöön, siis suorastaan puolirikollista toimintaansa naisten parissa. Oiva Pennasen Sisulla ja sydämellä (2007) kirjassa taas kuvataan emäntää, joka tietyssä vaiheessa jakaa pimpsaansa kaikille muille talossa pistäytyville tai oleskeleville miehille paitsi ei aviomiehelleen. Varsin hyviä kirjoja siis molemmat, koska keskittyvät noin puolessa sisällössä seksiin. Toinen puoli on helppo hypätä yli. Röyhkällä se koostuu nuorisokuvauksesta 70-luvun Oulusta ja Pennasella maaseudun työnkuvauksista 50-luvulta ilmeisesti hieman etelämpää. Tiettyjä yhtymäkohtia näillä molemmilla Oulun seudunkin kirjailijoilla on siis realismin tai jopa naturalismin puolesta Päätaloon, joskaan aivan möllärimestarin tasoa kaikin osin ei minusta saavuteta. Toisaalta molemmat käyttävät teknisesti monipuolisempaa keinovalikoimaa kuten esimerkiksi näkökulmatekniikkaa. Onneksi en kuitenkaan huomannut takaumia, tuota nykykirjallisuuden syöpää. Kirjoista voi tehdä leikkaustekniikalla elokuvia mutta elokuvia tuskin kannattaa kirjoittaa kirjoiksi. Ankean urbaani Röyhkä on helposti ainakin maineensa johdattelemana lukijan mielikuvissa hieman henkevämmän tuntuinen kuin esikoisromaanissaan ajoittain mekanistiseen konkretiaan, joskaan ei valitettavasti seksikuvauksissa, uppoava agraari Pennanen. Molemmat antavat vakuuttavan kuvan siitä, että tuntevat aihepiirinsä hyvin eli ovat eläneet kirjailijalle sopivan elämän ja jopa muistavat siitä jotain.