Luovuuden lähde

Eli ihan pihalla kuten Dick olisi sanonut Punavyölle.

Tämä on spontaani ja pintaa raapaiseva, ei siis sydäntä riipaiseva, joskin dementtinen kommentti häiriöklinikan menneeseen kirjallisuuskeskusteluun. Tässä maallikko kuvittelee millaista olisi olla opettava kirjailija, OK. Tässä ei ole käytetty hakukonetta eikä tutustuttu hakutuloksiin (ennen vanhaan puhuttiin viitteistä vai mitä ne oli), vaikka se nykyään yleensä on välttämätöntä, jotta saisi aikaan edes jossain suhteessa relevantin repliikin, jos ei ole jo ennakkoon kaikkien alojen asiantuntija kuten Rane, Sven tai Kemppinen.

Mitä tarkoittaa kirjallisuudessa sisältö tai sen opettaminen? Onko sisältö substanssia? Ei kai sentään sitä sanottavaa? Tarina taas on jotain muuta kuin sisältö vai onko? Oikeastaan en ymmärrä varsinkaan käsitettä tarina. Ehkä siksi että minulla ei ole tapana kertoa tarinoita. Miten tarina eroaa vaikkapa juonesta? No juoni on ehkä sitä muotoa ja tarina sisältöä, ainakin enemmän.

Mitä on kiinnostava sisältö? No se voisi olla esimerkiksi paljastuksia pintatodellisuuden takaa. Kirjoittaja paljastaa ihmisen tai jopa todellisuuden todellisen olemuksen. Eräs muoto siihen liittyen on avainromaani, paljastusromaani tai kostoromaani.

Dekkarissa yritetään selvittää murhia. Porno- tai seksikirjassa kuvataan seksiakteja. Rakkauskirjoissa rakkautta eli kahden tai useamman ihmisen rakkaussuhteita, juonikuviona voi olla vaikkapa kolmiodraama.

Kirjojen sisältö voi olla adjektiiveilla ilmaistuna tervettä, arkista, pientä, suurta, kaunista, rumaa, kovaa, herkkää, suojattua, rankkaa, sairasta, mielipuolista, ahdistavaa, kauhistuttavaa jne. tai kaikkia yhtäaikaa tai vuorotellen.

Opettaja voisi sitten ehkä opettaa, mitkä eri tyyppiset sisällöt tai sisältöreseptit voisivat muodostaa nautittavia kokonaisuuksia. Tuntuu kyllä aika banaalilta ja mahdottomalta ruveta valitsemaan kortta heinäsuovasta.

Mutta eräs lähestymistapa olisi tutkia erilaisia ja eri genren kirjoja, mitä muotoja ja sisältöjä sieltä löytyy, mutta se onkin sitten kokonainen tieteenala tai useampi tieteenala. Tuollainen analysoiva lähestymistapa ei ehkä ole kuitenkaan paras. Se vie helposti ulkokohtaiseen stereotypiaan ja kaavaan?

Ehkä on parempi, että opettaja selostaa omaa luomisprosessiaan, miten se vaikuttaa sisältöön. Sisältö on kai aika lailla alitajuista, tai en tiedä, ehkä jotkut kirjailijat vain kohottavat statustaan korostamalla, että tarina ja sanat ikään kuin annetaan heille, tekstiä vaan tulee jostain ilman kovinkaan suurta sommittelua ja tietoista pähkäilyä.

Ehkä tuo voisi kuitenkin selittää sitä, että kirjailijoiden, ja taiteilijoiden yleensäkin, luovuus, kun se on saatu käyntiin, ei niinkään helposti lopu. Kirjailija on kuin meedio, jolla on yhteys luovuuden lähteelle. No, sama voidaan selittää opitulla sananikkarointitaidolla, tai sitten ei. Sehän tuottaisi hengettömiä teoksia? Mutta ehkä henkikin saadaan esiin hyvällä tekohengitystekniikalla?

Kuitenkin mestariteoksia putkahtelee esiin jatkuvasti, vaikka media asettaa hirveät paineet menestyskirjailijalle. Luulisi että jokainen kirja on ennen ilmestymistään tavallaan kuin kirjoitettava puhtaalta pöydältä alusta aloittaen ja kaikki kirjailijat ja wannabekirjailijat ovat tekstin syntymisen kannalta samassa nolla-asemassa ennen kirjoitusta.

Mutta ei se niin näytä olevan, vaan tuotanto yleensä jatkuu hyvin, jos se on saatu käyntiin. Ehkäpä siinä on myös opetuksen ydin: miten saada tuotanto käyntiin? Miten löytää luovuuden lähde? Siinä saattaa auttaa yleispätevät ohjeet ja jopa säännöt, joskin myös vaikkapa laillistettu mari Coloradossa tai laillistamaton filosofien yössä Helsingin kaduilla (ennen puhuttiin liskojen yöstä).

No joo, kirjan tekeminen on varmaankin pitkäjänteistä puuhaa ja siihen liittynee monia vaiheita. Maallikkona luulisin, että tarvitaan esimerkiksi hyvä kokonaisidea tai alkuidea. Sitten tarvitaan perslihaksia ja aivotyötä, jotta jaksaa suunnitella muodon ja sisällön ja toteuttaa sen eli tuottaa tekstin. Jokainen lause tosin vaatii syntyäkseen myös luovuutta eli päätöksiä. Kokenut kirjailija voi varmaan hyvin opettaa tuota puolta myös sisällön suhteen. Miten kummassa hän keksi sen ja sen kirjoitusidean ja jopa tarinan ja miten työsti niistä toimivan kokonaisuuden. No joo kuka laupias samarialainenkaan paljastaisi hyviä ideoita muille hah hah.

Onko sitten puutetta enemmän hyvistä aiheista ja ideoista vaiko niiden toteutuksesta, vaikea sanoa. Aiheen keksimistä ja valintaa voi varmaan hyvinkin opettaa. Samoin työstöä. Kirjallisuus voi myös suorastaan jäljentää todellisuutta, todellisia tapahtumia ja todellisia henkilöitä. Tästä kirjailijan päätä vaaditaan usein vadille, mutta hän voi aina vetäytyä semantiikan taakse: kyse on vain fiktiosta. Mitä enemmän kirjailija jäljentää, jalostaa jne. ympäristöään sitä vähemmän hän tarvitsee varmaankin luovuutta hah hah.

Paasilinnaan täytyy tietenkin aina viitata (ja väärin) tässä yhteydessä: Kirjoittajan on hyvä elää sellainen elämä, että elämänkokemuksesta ja havainnoista voi ammentaa aineistoa ja jopa ideoita kirjoihin. Kyseenalaisia ideoita voi saada myös seuraamalla yleistä mediaa yleisistä asioista. Esimerkiksi Roban käsikirjoituksessa on käytetty paljon uutisia.