Herättyään päiväunilta komisario Lyötty ei muistanut nähneensä mitään unta. Harmin paikka, hän ajatteli. Edes taloudenhoitajan vartalon pehmeät kaaret teräväpiirteisten kasvojen alapuolella eivät olleet ilmestyneet Lyötyn olemattomiin uniin. Jokin yksityiskohta Lotan olemuksessa häiritsi kuitenkin edelleen Lyötyn mieltä. Aivan, se oli se nenäliina johon oli kirjailtu L ja E. Hän oli ajatellut sen juontuvan nimestä Lotta, mutta hänen oikea nimensä oli Charlotte, joten nenäliina oli alunperin tuskin hänen. Lyötty avasi koneeltaan tapausta koskevan tutkimuskansion, johon tutkimussihteeri oli merkinnyt kaikki jo esille tulleet asiat ja taustatietoineen niitä ei ollut aivan vähän. Aivan, Jorma Hulkon äiti oli ollut omaa sukua Ekenäs ja etunimeltään Lisbet. Hän oli kuollut muutama vuosi sitten ja sen jälkeen Hulkko oli ottanut palvelukseensa tuon kopeakatseisen mutta näyttävän emännöitsijän. Oli varsin luultavaa, että nenäliina oli ollut alkujaan vanhan rouvan. Tämä viittasi johonkin, mutta Lyötty ei jaksanut ruveta sitä miettimään. Mahdollisuuksia oli toistaiseksi liian monia. Lyötty soitti muutaman puhelun ja päätti niiden perusteella itsekin lähteä vähän tuulettamaan päätään ja ajelemaan avoautossaan kaupungilla kenttätutkimuksissa. Pitkää apulaista ei kuulunut takaisin retkiltään. Liekö eksynyt pitkäripaiseen. Alkoi olla jo niitä aikoja, kun työläiset leimaavat kellokorttinsa ja lähtevät hakemaan uusia eväitä. Lyötty kurvaili hattu päässä keskikesän iltapäivän auringon lämmittäessä leppeästi poskia. Jalkakäytävällä asteli minihameisia toinen toistaan viehättävämpiä neitokaisia. Komisario vältti juuri ja juuri kolarit ja pääsi turvallisesti perille erääseen osoitteeseen laitakaupungilla. Hän painoi päättäväisesti soittokellon napin pohjaan asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti