Pääkirjoitus

Siis kritiikitöntä kapulapälätystä. Kikkikii laulaa jossain sorsa.

Harvoin näkee suurelle yleisölle suunnatussa mediassa kunnon kirjallisuustieteellisiä arvosteluja teoksista. Ehkä niitä sitten on Parnassossa? Tai ehkä arvostelu, kritiikki on väärä termi. Se viittaa liikaa päivälehdissä yleiseen lyhyeen subjektiiviseen ja informatiiviseen kevyeen juttuun jostain kirjasta. Siinä ei yleensä juuri käytetä kirjallisuustieteellistä sapluunaa kuin sattumanvaraisesti ja suppeasti. Oikeastaan en seuraa tässä ainakaan vielä väitettyä nykyistä kustannusalan trendiä, missä huomio pitäisi kiinnittää tekijään, joka ei siis olekaan kuollut, eikä teokseen, mitä uuskritiikki ja modernismi kai korosti, vaikka modernismi ja postmodernismi synnytti myös, joskin juuri maskuliinista kun se nykyään alkaa olla muodinmukaisesti ja ehkä lukijakunnan sukupuolijakaumaa myötäillen feminiinistä, henkilökulttia siinä kuin sitä edeltäneet tyylisuunnat, ajatellaanpa vain vaikkapa sellaisia suuria nimiä kuten Volter Kilpi, Hans Selo, Pentti Saarikoski, Veijo Meri, Antti Hyry, Paavo Haavikko, Hannu Salama, Jörn Donner ja Erno Paasilinna vain muutaman mainitakseni.

Kirjallisuustieteen osa kirjailijan brändäyksessä on siksikin heikko, koska kovin eläviä kirjailijoita ei ole ollut tapana vielä tutkia kovin tarkasti, tai edes heidän teoksiaan. Jos kirjallisuustiede suuntaa tutkimustaan enemmän aikalaiskirjallisuuteen, niin sillä saattaisi olla myönteinen vastavaikutus brändäyksen kielteiseksi katsottuihin piirteisiin. Jo hieman vanha kuiva kääkkä saattaa teostensa ominaispainosta nousta yhtä mielenkiintoiseksi nimeksi kuin nuori lesbo feministi ulkomaalaisvaikutteinen julkkis, joka kirjoittaa mediaseksikkäästä aiheesta ja jopa teemasta. No se on tietenkin hybristä eikä anna median julkisuusprosesseille sitä arvoa, mikä niillä oikeasti on. Paris Hiltonin hameen heilahdus hänen noustessaan limusiinista on tietenkin paljon mielenkiintoisempaa ja suositumpaa kuin jokin uusi kirjallisuustieteellinen havainto Hannu Mäkelän tuotantoa koskien. Mutta jos samaan juttuun yhdistetään Hannu Mäkelän vaimon pohkeen vilahdus niin asia saattaakin olla jo hieman toinen. Tietenkin myös vanhasmainen tai kanervamainen ja jopa artopaasilinnamainen-penttisaarikoskimainen negatiivinen julkisuus on myös yksi varteenotettava vaihtoehto. Sama mitä puhutaan kunhan puhutaan. Jörn Donner toteutti aikanaan ennnen kuin kehitti itselleen teflonpinnan jossain määrin sitä. Valitan jos tämä nyt sai liikaa jotain sovinistista sävyä, mutta se on täysin tahatonta eikä tietoinen tendenssini vaan ehkä todellisuuden spontaani heijastuma.

Eräs toinen seikka, mikä saattaisi toimia vastapainona mahdollisille brändäyksen kaupallisille ylilyönneille, olisi se, että televisoon saataisiin takaisin niitä mainioita asiantuntijakeskusteluita kirjallisuudesta ja yleensä kulttuurista, joista ennen vanhaan oli jopa ylitarjontaa. Nykyään tv-ruudun on valloittanut aika pitkälle kulttuuria karttava nuorille "aikuisille" suunnattu tyhjänpäiväinen ja lyhytjännitteinen pikasarjatuotantohile tositv- ja urheilulähetysten lomassa. Ritu ja Pirre tuolta haluavat lisätä, että Naapureina Madridissa on aivan hyvä. Onneksi ylen radio-ohjelmissa asiat ovat toisin, mutta se ei riitä.

Toistaiseksi en ole huomannut, koskeeko sanoisiko ejkensläinen brändäysvaatimus paitsi tekijää niin myös sisältöä. Sehän olisi astetta vakavampaa puuttumista tekijän taiteellisiin vapauksiin. No luulen että sitäkin tapahtuu sekä tekijäsyntyisesti että kustannuslähtöisesti. Tässä on kuitenkin kirjailijalla myös mahdollisuus laadusta ainakaan läpikotaisesti tinkimättä käyttää hyväksi julkisuusmekanismeja sisällön kautta. Hän voi esimerkiksi kirjoittaa Vanhasmaisesta päähenkilöstä. Ai niinkö on jo tehty. No niinpäs onkin. Ehkä tässä onkin uusi kirjallisuuden lopullisesti tuhoava, ja lakimiesten kultakaivos, vaarallinen trendi ja brändi: julkkisten hyödyntäminen myös suoraan avainromaanien sisällössä. Kirjailijan ei tarvitse vaivalloisesti välttämättä ponnistella itse julkkikseksi, vaan hän voi hyödyntää valmiita julkkiksia päähenkilöissään. Tuntemattomien haamukirjoittajien eli laatukirjoittamisen päivät on ehkä sittenkin ainakin osittain turvattu muotibrändäyksen molemmissa haaroissa.



automatic translation

Editorial

Kikkikii sings in a duck.

Rarely does one see in the media to the general public good literature reviews with scientific arguments. Perhaps, then, is Parnassos? Or perhaps a criticism of criticism is the wrong term. It refers to too many daily newspapers to the general brief subjective light and informative story for any book. It is usually just used the scientific literature method random than strictly. Actually, I do not follow this, at least not yet alleged the current publishing industry trend, where the attention should be paid to the author, which therefore is not dead, nor in the work, what the New Criticism and Modernism emphasized, though, modernism and postmodernism bore also, albeit very masculine when it is now starting to be fashion and perhaps the readership gender distribution along the feminine, the personality as much as anything that preceded it styles, think of the only example of the great names such as Volter Kilpi, Hans Selo, Pentti Saarikoski, Veijo Meri, Antti Hyry, Paavo Haavikko, Hannu Salama, Jörn Donner, and Erno Paasilinna, just to name a few.

Literature of the writer's branding is weak also because, since the very living writers had no way yet to examine very carefully, or even in their works. If the scientific literature for more research into contemporary literature as it could have a positive effect on perceived to be negative branding features. Already a little old dry duck works may increase the specific weight of less interesting than the name of a young lesbian feminist foreign celebrity, who write on the subject and even popular theme. Well it is, of course, and not let the media hybristä julkisuusprosesseille the value of what they really are. Paris Hilton's skirt, changed his boarding limos are of course much more interesting and popular than any of the new literature of scientific observation on the production of Hannu Mäkelä. But if the same story, combined with Hannu Mäkelä wife calf glimpse so it might be a little different. Of course, also Vanhanen-like or heather-like and even artopaasilinna-penttisaarikoski-like negative publicity is also a viable alternative. Same as long as we talk about what is spoken. Jörn Donner took the time as the stock of corporate teflonsurface developed itself to a certain extent it is. Sorry if this was now too much of something male tone, but it is entirely accidental and not aware of the tendency, but perhaps the reality of spontaneous reflection.

Another factor, which could act as a counterweight to commercial branding potential excesses would be to bring back those Televison excellent expert discussions in the literature and culture generally, which in olden times was even a surplus. Today, the TV screen is pretty much conquered the culture of antisocial young "adults" directed trivial real-tv and sports broadcasts Shanghai. Ritu and Pirre from that wish to add that our neighbors in Madrid is quite good.

So far I have not noticed, that applies to brand only factor, but also the content. It would be a more serious degree of lack of intellectual artistic freedoms. Well, I think that even happens, and author was born in manner that cost-orientation. However, this is also the author the opportunity to quality, at least not without sacrificing a thorough use of the mechanisms of publicity through the contents. He can write, for example prime minister main characters. Oh is that what has already been done. Well so it is. Maybe this is a new literary finally destructive, and lawyers in gold, a dangerous trend and brand: celebrities also use direct key content of the novels. The author does not necessarily need to laboriously struggle himself a celebrity, but he can take advantage of celebrities ready to star. Unknown ghost writers, namely the quality of writing dates is perhaps, at least partially secured in brands.