J. Sipilä on julkaissut vuonna 1999 paksun julkaisun, jossa hän tarkastelee A. Tuurin kirjojen Uusi Jerusalem ja Maan avaruus viitteitä Raamattuun. Samalla hän tulee luoneeksi katsauksen Tuurin tuotannon ominaispiirteisiin ja vähemmälle huomiolle jääneisiin tulkintalinjoihin. Stolp tosin arvostelee Sipilää paratiisimyytin sivuuttamisesta, mutta itsekin sivuutan sen mielelläni ainakin toistaiseksi.
Tulkitsen Sipilää niin, että Tuuri on tarkoittanut uskonnolliset tekstinsä vakavasti otettaviksi, mahdollisesti toimiviksi eikä naurettaviksi kuten useimmat arvostelijat ovat arvioineet. Samoin sotahullun opettajan funktio Pohjanmaassa on alkujaan vakava eikä humoristinen. Tuuri karttaa huumoria niin pitkälle, että luopui sen takia romaaneissaan murteellisista repliikeistäkin, vaikka on ansioitunut kuunnelmien käsikirjoittaja.
Lukijahan ahmaisee mukisematta sen enempää ihmettelemättä monia lauseita, joita tutkija sattaa analysoida pitkäänkin. Kun aikoinaan luin nuo kirjat en muistaakseni juurikaan kiinnittänyt tähän uskonnolliseen puoleen erikoista huomiota. Minulla oli kyllä joku ajatus noiden kirjojen tyylistä, mikä minusta erosi jossain määrin Tuurin aikaisemmasta tuotannosta. Taisin ajatella jotain siihen suuntaan, että onpas kiihkeää tai samanistista ajatuksenvirtaa kuten minulla on tapana luokitella useimmat mielestäni hyvät tekstit. Kiihkeyttähän ei kai tuolloin oikein yhdistetty Tuurin ns. insinööriproosaan, vaikka se olikin saavuttanut kirjallisen murroksensa eli Pohjanmaan jälkeen laajojen kansalaispiirien suosiota.
Myöhemmin Tuuri on jatkanut useissa kirjoissa vielä vanhempien historiallisten uskonnollisten aiheiden käsittelyä ja ehkä sisältö luo myös tyyliä tai ainakin vaikutelmaa tyylistä: arkaaista, talonpoikaista,realistista, yksinkertaista, toteavaa ja silti hengellistä. Tai siis lause ei ole arkaainen vaan moderni, mutta tietenkin sisältö ja ehkä ihmisten ajatuksenjuoksukin on erilaista kuin nykyään, ja siitä tulee tietty leima.
Ehkä Tuurin siirtyminen lukuromaanien suuntaan muuten liittyy siihen, että hän laajensi aihepiiriä kauemmaksi yhdestä persoonasta eli laajennetusta itsetutkistelusta ja oman ympäristön kuvaamisesta ja siihen liittyvästä modernista ahdistuksesta. Realistisen mutta omatyylisen kuvauksen kohteeksi joutui hänellä Pohjanmaa ja pohjalaiset nykyajassa ja historiassa. Silti tyyli säilyi tai tietyllä tavalla edelleen kehittyi behavioristisena, epäsuorana mutta toteavana, jossa henkilöiden tunteita ja ajatuksia ei juuri selitellä. Pelkistetyimmillään sen tyylin lause lienee Talvisodassa, mihin Tuuri sai esikuvan tai kimmokkeen joltain sotamuistelijalta.
Tuossahan olisi wannabelle polkua, mitä seurata. Ensin narsistista valitusta ja ahdistusta, mutta tylyllä modernistisella lauseella. Sitten ota joku maakunta ja kuvaa sitä, sen ihmisiä ja ihmisten historiaa. Mutta säilytä modernistinen hyvä lause: ei selityksiä tunteista tai ajatuksista, ei repliikkejä. Keskity behaviorististiseen kuvaukseen ja toimintaan. Totta puhuen en oikein tiedä tarkalleen mitä on "behavioristinen hyvä lause" tai mikä on "Tuurin lause". Mutta ehkä se pitäisi selvittää ensin. Tai sitten sössötän vain omiani eli kuljen omia polkujani tai siis makaan sohvalla. Ei oikein houkuttele tuo maakunnan ja sen ihmisten haltuunotto. Itse asiassa mahdoton ajatus.
Pekka Tarkka luonnehtii Tuurin lausetta Pohjanmaa- sarjassa näin: "Sipilä löytää Tuurin kerronnan lähtökohdat modernismista, jota Tuuri noudatti novelleissaan. Ulkokohtaiseen havaintoon perustuva empirismi ei kuitenkaan ajan oloon riittänyt, ja Tuuri kehitti avukseen minäkertojan. Niukan ilmaisun Sipilä yhdistää "pohjalaiseen mieskoodiin": tärkeää on tunteiden hillintä, sisimpien ajatusten ja tarkoitusperien kätkeminen. Minäkertoja toteuttaa vapauden ja riippumattomuuden ihanteita arvioimalla ympäristöään yksin omalta pohjaltaan. "
Toisaalta Tuurin teksti on siis muistaakseni ja em. tulkitsijoiden mukaankin ilmaisuvoimaista ja kiihkeää, toisaalta arkista ja raamatullisen lakonista ja pyhää. Ota tuosta sitten selvää.
Uudemmassa tuotannossaan Tuuri on Kemppisen mukaan kääntynyt jälleen absurdiin päin tai suorastaan postmodernistiksi. Vaikea uskoa vielä tältä istumalta, mutta se näkee ken lukee. Toivottavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti