Tosin vain historiaa, ei televisiosta tuttu ja ilman kirjoja, mutta kiroja löytyy. Otsikkoon ei pitäisi nojata.
Naivi laulun pätkä, joka on pessimistisempi ja surkeampi kuin Hanhiniemen balladit. No joo, ainakin se on huonompi, ei rimmaa ja muutenkin ontuu. Kappaleita on helppo sanoittaa jonkun valmiiseen säveleen eli kun kuuntelee jotain biisiä. Tai niin voi kuvitella, en ole sanoittanut yhtään laulua, en kirjoittanut yhtään runoa. Kirjoittamaton lehti, lehdetön puu, ikäloppu, ihan resuiseksi pelattu. Artikkeleita ja muuta kielioppia voi käyttää niin väärin. Jos voi sanoa jotain hämärästi, se on paikallaan. Lainaukset on syytä häivyttää. Mutta valitus lyö aina läpi.
This is the deadline day, the doomday.
Yesterday I lost the money,
all the rest long before.
I am a looser, looser of the life.
Who cares and why she should.
Dylan välttää itsesäälin ja patetian enimmäkseen kertomalla muiden sorrettujen sortumisesta, ja usein ihan oikealla nimellä. Hieman kuin Spoon River antologiaa, onkohan se vaikuttanut Dylaniin. Hm, milloin se ilmestyi? Ja mikä siihen vaikutti? Jaa, vuonna 1915. Teoria on mahdollinen. Toinen keino on piiloutua munkin kaapuun ja ajaa kaksipyöräisellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti